Seurakunta - kurjuuden maksimointia?

 Suurella osalla ihmisistä on tarve katkaista arki tai stressi. Pään nollaamiseen käytetään alkoholia, joku saa kiksit liikunnasta. Toisille nollautumiseen riittää viikonloppu kotona yksin, perheen tai ystävien kanssa. Seurakunta nähdään tylsänä paikkana, jonne mennään jouluna. Kirkko on täynnä vanhempia ihmisiä, pappi puhuu melankolisella äänellä ja lopuksi kansaa kehoitetaan: "menkää ilolla ja palvelkaa Herraa." Seurakunnat on täynnä tummiin pukeutuneita synkän oloisia ihmisiä joilta puuttuu aitous ja ilo. Kukaan tämän päivän nuori, sinkku, yksinhuoltaja tai perheellinen ei voi käydä seurakunnassa ellei ole sairas, toivonsa menettänyt tai sitten muuten vaan haluaa maksimoida elämänsä kurjuuden. 

Meillä on päinvastainen kokemus. Olemme 18 vuoden aikana käyneet useissa kristillisissä seurakunnissa Suomessa, New Yorkissa, Lontoossa, Kanadassa, Floridassa ja Israelissa.  Kun tulin uskoon 18 vuotta sitten luterilaisen kirkon messussa niin ajattelin, että kaikki seurakunnat ja kirkot ovat samanlaisia. Tosin olin niin innoissani ja kaipasin muutosta elämään, että ympärillä olevat ihmiset ja rakennukset eivät tehneet minuun vaikutusta vaan ihan joku muu. Kun nyt ajattelen seurakuntia, joissa ystäväni viihtyvät Suomessa tai ulkomailla, ovat kaukana siitä mikä on minun ja monen muun mielikuva kirkosta. Suomessa on syntynyt viimeisen 20 vuoden aikana lukuisia nuorekkaita seurakuntia yksi niistä on tänä syksynä paljon hyvää julkisuutta saanut Suhe.

On hauskaa, kun viikonlopulle sattuu juhlat. Toisinaan istutaankin iltaa ystävien kanssa aamutunneille tai käydään koko perhe kummilasten, serkkujen tai ystävien lasten syntymäpäivillä. Ennen juhliin lähtöä talon peilit on kovassa käytössä. Meille seurakuntaan meno ei ole pakkopullaa tai velvollisuus joka pitää suorittaa vaan se on juhlaa arjen keskellä. Onneksi paikka on sellainen, että sinne voi laittautua

tai mennä verkkareissa jos siltä tuntuu. Moni ystävistä joita kutsun seurakuntaan kysyy, että: "miten sinne pitää pukeutua?". Hain ystävääni mukaan ensimmäistä kertaa seurakuntaan ja hän näki jalassa olevat  kengät. Hän totesi "mitä , oletko menossa baariin" ?

Olimme aikoinaan alfa-kurssi koulutuksessa Lontoossa ja kävimme katsomassa minkälainen meininki on Hillsong seurakunnassa. Olin todella iloinen, vaikuttunut ja yllättynyt. Seurakunta sisääänkäynnistä alkaen oli kuin olisi mennyt isoon teatteriin. Ihmisten puheensorina, iloisuus ja koko olemus muistutti rock-konserttia.

Amerikassa ollessamme pääsimme tutustumaan David Wilkerssonin kirkkoon New Yorkissa. Siellä oli valtava määrä ihmisiä, eri ikäisiä ja paljon lapsiperheitä. Oli mahtava kokemus käydä niin isossa seurakunnassa, jossa on monelle suomalaisellekin tuttu pastori David. Hän lähti aikoinaan kaduille ja slummeihin ja vaikutti monien jengiläisten elämään. Heistä tunnetuin on Nicky Cruz(juokse poika juokse kirjan päähenkilö)

New Yorkin Hillsong seurakunnan pastorina toimii Carl Lentz.

Tuhannet ja tuhannet New Yorkilaiset on löytäneet paikan Hillsongista mukaanlukien tunnetut laulajat ja näyttelijät.

 Monella on tietynlainen näkemys seurakunnasta ja siellä olevista ihmisistä, joka perustuu olettamukseen. Meillä perheessä seurakunnassa käynti on tapa. Ihan niinkuin monella on tapana käydä viikonloppuna vanhempiensa luona, ravintolassa syömässä tai viettää ilta baarissa ystävien kanssa. Raamattu kehoittaa käymään säännöllisesti seurakunnassa. Tämä ei kuitenkaan ole meille ainoa syy, vaan meille seurakunnassa käynti tarkoittaa hyvänolon tunnetta ja nollausta arjen paineista. Siellä on aitoa tunnelmaa  ja Jumalan läsnäoloa. Useita päihteitä kokeilleena Pyhä Henki antaa parhaat kiksit. Seurakuntaan voi mennä humalassa, pahasti mokanneena tai sairaana. Sinne voikin astella merkki tennareissa tai rikkinäisissä verkkareissa.

Seurakunnan ilmapiirissä on eheyttävä ja parantava vaikutus. Sitä on hankala kertoa se täytyy itse kokea. Seurakunnassa käyvät perheet ja avioliitot voi paremmin. Perheiden lapset eivät niin todennäköisesti repsahsa huumeisiin ja pahoille teille, kun seurakunnat tarjoaa viikonloppuina nuorille suunnattua hauskaa ohjelmaa. Oma nuoriso suuntaa Espoon tai Stadin vapaaseurakunnan nuorteniltoihin. On myös mahtavaa tietää, että pahassa tilanteessa saa aina rukoustukea ja myös konreettista apua.

Itse asiassa, jos otan Raamattuni todesta, paikalliseurakunta on minulle tärkeämpi kuin työni, harrastukseni, vapaaehtoistyöni, urani ja opiskeluni. Voin olla tietysti välittämättä tästä, mutta uskon, että kun laitan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen, menestyn oikeissa asioissa ja voin paremmin. Monet ovat tehokkaita, mutta asioissa joilla ei ehkä olekaan niin suurta merkitystä. Toki haluan olla itsekin tehokas ja saada aikaan, mutta haluan olla varma mihin panostan. Harvempi kuolinvuoteella miettii, että olisinpa ollut enemmän toimistossa, hankkinut enemmän tutkintoja tai luonut mahtavan uran. Seurakunnassa käynti on mitä parhain panostus omaan hyvinvointiin, parisuhteeseen ja omiin lapsiin.

Harvasta yhteisöstä löytyy niin paljon eri-ikäisiä, värisiä, eri tavoin ajattelevia, etnisiä ryhmiä, rotuja kuin seurakunnasta.  Olet lämpimästi tervetullut merkkilaukun tai muovikassin kanssa.

Nikke ja Heidi