Tässä hyvä artikkeli pelastakaa lapset ry sivuilta

Kuva: Raili Mykkänen
Wilhelmiina Haapalan Rurik-poika eli Rurren jäi kotikouluun tämän ollessa toisella luokalla. Äiti ei tehnyt päätöstä poikansa puolesta, vaan päätös tehtiin yhteisymmärryksessä.
– Olisin halunnut Rurren kotikouluun jo ensimmäisellä luokalla, mutta hän kypsytteli ajatusta vielä vuoden verran ennen kuin halusi jäädä pois koulusta.  Rurre saa halutessaan palata takaisin normikouluun. En koe sitä minään henkilökohtaisena loukkauksena, Haapala kertoo.
Ihmiset uskaltavat nykyään kritisoida vallitsevia totuuksia. Peruskoulu ei enää nauti samanlaista ehdotonta luottamusta kuin aikoinaan. Kriittiset äänet vaativat radikaaleja uudistuksia.
– Päädyimme kotikouluun yhteiskunnassa vallitsevien kylmien arvojen vuoksi: mitä esimerkiksi koulun pihalla välitunneilla tapahtuu. En ajattele, että koululaitos tai opettajat tekisivät väärin. Niin monelta lapselta puuttuu perusempatia ja käytöstavat, etten halua altistaa lapsiani sellaiselle sosialisaatiolle, Haapala perustelee.
– Mikä koululaitoksen tarkoitus on? Kun kaikki samanikäiset lapset opiskelevat samat asiat samaan tahtiin, se luo paineita mahtua samaan muottiin. Kun on kotikoulussa, eipähän tarvitse jäädä odottelemaan uudistuksia, vaan voi tehdä niin kuin parhaakseen itse näkee. Kaikki kunnia peruskoulujärjestelmälle. Siinä on hurjasti hyvää, mutta sen yksi tehtävä on tasapäistää.
Kotikouluun ei vaadita lupia viranomaisilta, vaan pelkkä ilmoitus kotikuntaan riittää. Opetuksesta voi vastata vanhempi, sukulainen vai vaikka erikseen palkattu kotiopettaja. Yleensä opettajana toimii äiti. Kunta nimeää lähikoulusta opettajan, joka valvoo oppilaan edistymistä.
– Koulu ainoastaan valvoo, että opinnot etenevät. Minun vastuullani on, että opetussuunnitelman asiat tulevat käsitellyiksi. Meillä on mennyt tosi hyvin valvovan opettajan kanssa, joka on Ruurikin entinen opettaja.
Kotikoululainen ei ole kirjoilla missään koulussa, joten hänellä ei ole myöskään oikeutta kouluun kuuluvia palveluita, kuten terveydenhuoltoon, ruokailuun tai erityisopetukseen.
– Ymmärrän sen, ettei tästä makseta rahaa. Paras olisi, jos saisi lahjakortteja vaikka museoihin ja uimahalleihin. Kirjojen jakaminen olisi metsien haaskausta, koska emme tulisi niitä käyttämään. 
Kotikoulu jättää opetuksesta vastaavalle valtavan vastuun. Kotikoululainen ei saa lainkaan arvosanoja, eikä ole varsinaisesti sidottu vuositasoiseen opetussuunnitelman etenemiseen. Opitut asiat tentitään lähikoululla.
– Työmäärä on ollut pienempi kuin olin odottanut. Itse tuntien valmistelemiseen ei kulu kauhean montaa kymmentä minuuttia päivässä. Täytyy kuitenkin muistaa, että lapsi on välillä paljon enemmän innoissaan leikkimisestä kuin minun portfoliosuunnitelmasta. Suunnittelen innossani kaikenlaisia projekteja ja petyn, kun herra kotioppilas ei innostukaan mahtavista projekteistani, Wilhelmiina Haapala naurahtaa.
Haapalan perheen koulunkäynti muistuttaa unschoolingia, joka on lapsijohtoista ja itseohjautuvaa oppimista. Siinä ei valmistella ja suunnitella kaikkea tarkasti etukäteen, vaan annetaan tilanteen elää ympäristön mukaan.
– Parhaat tulokset tulevat, kun opetustilanteet tulevat eletyn, matkustelevan elämän kautta. Nykymaailmassa on tärkeintä oppia hankkimaan tietoa, ja suhtautumaan siihen kriittisesti, eikä opetella asioita ulkoa.
Lapsen opettaminen kotona ei edellytä mitään muodollista pätevyyttä, joka voi olla riski opetuksen laadun vuoksi. Haapala myöntää, että tämä riski on olemassa, mutta ei pidä vaarallisena sitä, että jokin kielioppi-asia ei ole täysin kotiopettajan hallussa.
Vaikka kotikoulu onkin Suomessa erittäin marginaalinen ilmiö – kotikoululaisia on täällä vain parisen sataa – ei Haapalan perhekään ole täysin yksin. Kotikoululainenkin kaipaa vertaistukea oppimisessa.
– Verkossa on keskustelufoorumi kotikoululaisille. Olen tutustunut sitä kautta paremmin yhteen perheeseen. Välillä sitä kaipaa vertaistukea esimerkiksi ryhmätöissä.
Kotikoulussa oppilas saa opettajan jakamattoman huomion. Opinnoissa edetään omaan yksilölliseen tahtiin, ja yhteisön etu ei ole aina yksilön etu.
– Parasta on, että voi kasvattaa omien arvojen ja oman sydämensä mukaan, ja kotikoulun mukanaan tuoma vapaus. Kun haluamme olla maalla, voimme mennä mökille. Voimme matkustella riippumatta koulun loma-ajoista.
Yksilöllisen opetuksen kääntöpuolena on koulukavereiden puute. Yleisin huolenaihe kotikoulun kohdalla liittyy lapsen sosiaalistumiseen. Saako lapsi riittävästi sosiaalisia kontakteja viettäessään päivät pitkät kotona?
– Minua ei huolestuta lapseni sosiaalistuminen. Olen nähnyt tämän vuoden aikana, miten hän on oppinut kohtaamaan ihmisiä omana itsenään. On hassua ajatella, että sosiaalisuutemme kannalta olisi välttämätöntä, että ollaan ryhmässä ihan samanikäisten kanssa. Sehän on täysin luonnoton kasvuympäristö. Toisaalta on hyvä, että lapseni on myös muiden kuin minun ohjattava, ettei hänen maailmankuvansa jää liian kapeaksi.
– Ruurik on aina ollut ihmisten suhteen valikoiva, mutta totta kai hän kaipaa välillä joitain kavereita koulusta. Olen miettinyt joskus, onko hän yksinäinen, mutta hänen oman kokemuksensa mukaan ei. Hänellä on pieni, mutta mahtava ystäväpiiri, joka koostuu eri-ikäisistä ja eri sukupuolta olevista ihmisistä.
Toinen haaste on Haapalan mukaan äidin ja opettajan roolin yhdistäminen. Kohta esimurrosikäisellä lapsella kun on jo tiukkoja omia näkemyksiä maailmasta.
 – Toisaalta kävisimme joka tapauksessa samat väännöt, vaikka Rurre olisi normikoulussa, Haapala muistuttaa.
Kotikoulusta herää ajatus, että vanhempi tekee kohtuuttoman suuren valinnan lapsensa puolesta. Lapsi toimii ikään kuin vanhempien aatteiden koekaniinina. Haapalan perhe on pohtinut paluuta kouluun yläasteella, jotta Ruurik saisi päättötodistuksen tulevaisuuden yhteishakua varten. Äitiä kiehtoo myös ajatus koko peruskoulun suorittamisesta kotikoulussa.
– Meidän perheessä lapsi saa itse valita, jatkaako kotikoulussa vai ei. Ajatukset ehtivät varmasti muuttua matkan varrella. Perheisiin, joissa vanhemmat tekevät päätöksen, suhtaudutaan kovin tuomitsevasti, vaikka päättäväthän vanhemmat lapsen puolesta normaalikouluunkin menosta.