Hyvät ystävät, ateistit, kristityt, pastorit, poliitikot, yhdistykset ja seurakunnat. Omia kansalaisiamme oli v. 2014 Helsingissä asunnottomana 3500(todellinen luku on väh. puolet enemmän). Asunnottomista 700 on alle 25-vuotiaita. Jonotusajat asumisyksiköihin ovat keskimäärin vuoden mittaisia.
Hienoa, että vastaanottokeskuksia avataan ja kirkot ovat alkaneet myös majoittaa pakolaisia ja kokouksiin on alkanut virrata muslimeja. Kuitenkaan omien kansalaisten hätä ei saa jäädä pakolaisasian jalkoihin. Sodissa taistelleiden suomalaisten veteraanien lapset ja lapsenlapset elävät unohduksissa ja asunnottomien joukko on liian suuri. Niin monet ystäväni ovat viettäneet öitä myös talvella autossa, rappukäytävissä, yleisissä vessoissa ja hisseissä.
Helsingin Hietaniemenkadun palvelukeskukseen voi hakeutua asunnottomat. Heidän mukaan meidän pikkuruinen ViaDia yhdistys on ensimmäinen joka on tullut tarjoamaan apuaan. Työmme keskittyy Espooseen ja apumme on minimaalista Hietsun asiakkaille(muutama ruokailu silloin tällöin). Kirjoitan siksi, että nämä ihmiset(jatkuvaa fyysistä ja henkistä kipua) tarvitsevat kipeästi toivoa ja apuamme. Hietsussa ollaan sitä mieltä, että heidän asunnottomat, joilla kaikilla äärimmäisen hankala tilanne elävät Jumalan selän takana. Hietsusta saa majapaikan yhteismajoituksessa ohuella muovipatjalla, ilman peittoa ja aamuun 8.00 mennessä on poistuttava. (Moni valitsee mielummin rappukäytävän) Koko omaisuus kulkee päivän mukana kassissa kaupungilla.
Se on ihan varma, että jos omia kansalaisia ja heidän hätäänsä ei kuulla ja siihen vastata se aiheuttaa vihaa ja väkivaltaa. Olen ajatellut, että valtiolla ei ole varaa parempaan. Onko se näin? Ennen kuin seuraavat 300 pakolaista otetaan vastaan niin te rakkaat päättäjät, jotka varmasti haluatte tehdä parhaanne, voisiko ne 300 paikkaa tarjota suomalaisille asunnottomille, jotka monet odottavat kauhulla tulevaa talvea? Sellainen paikka, jossa voisi pakolaisten tavoin nukkua yön rauhassa kunnon patjalla ja peitolla eikä tarvitse päiväksi mennä kaduille.
Niin kauan kuin valtion ja kunnan puolesta tähän ei tule muutosta niin kristittyjen ja meidän ihan tavallisten suomalaisten tulisi tarjota apuamme "Siellä missä on aarteemme siellä on meidän sydämemme" Se ei ole oikein, että seurakunnissa suuntaamme varat ja resurssit hienoihin Jumalanpalveluksiin ja isoihin konferensseihin. Jumalanpalveluksia ei pidä unohtaa, mutta ei pidä myöskään hätää kärsiviä!
Heidi
