Tasa-arvoinen avioliittolaki - Kohtaako Suomea kirous ?

Meidän seurakunnan eteen Matinkylään ilmestyi hyvin tuohtunut mies. Hän kertoi uskostaan Jumalaan, mutta totesi ettei voi seurakunnassa käydä. Syynä tähän on julkisuudessa homo -ja lesbosuhteisiin kantaa ottanut espoolainen pastori. 50 vuotias mies oli täynnä vihaa ja katkeruutta eikä oikeastaan halunnut meidänkään seurakuntaan tai toimijoihin tutustua. Minä kuitenkin tuppauduin väkisin :D miehen seuraan ja aloin jutella. Mies oli itse hetero, mutta toisti tuohtuneena olevansa hyvin vihainen tälle pastorille ja koko seurakunnalle homovastaisuudesta. Aloin jutella elämästä ja Raamatusta sekä siitä mihin uskon ja mihin seurakuntamme uskoo. Kerroin Jumalan rakkaudesta ja siitä mitä Raamattu siitä puhuu. Pikkuhiljaa miehen tuohtumus alkoi laantua. Puhuimme nuorten seksikokeiluista ja siitä miten joissain piireissä seksikokeilut samaa sukupuolta olevien kanssa on yleistyneet vain siksi, että sitä täytyy kokeilla niinkuin tupakkaa, alkoholia tai pilveä. Sen pidemmälle emme keskustelussa päässeet.  Meille syntyi kuitenkin yhteinen sävel ja lopulta mies lähti hyvin onnellisen oloisena kotiin.

Katselin perjantaina kauhistuneena kristittyjä mielenosoittajia mm. eduskuntatalon edessä. Tottakai asioihin täytyy ottaa kantaa ja jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Silti aina ei ole oikea paikka avata suuta, vaikka asia olisi sinun ja minun mielestä kuinka tärkeä tahansa . Erityisesti voisi miettiä sellaista ilmaisutapaa, joka  luo yhteyttä ja hyvää keskustelua. Kesällä kuljimme esplanaadin puiston läpi, jossa oli hyvin vanhoillisen oloisia uskovia laulamassa virsiä ja saarnaamassa mikkiin. Kukaan ohikulkevista ei jäänyt kuulemaan ja mekin kävelimme ohi lähibaarin terassille. Siellä saimme hyvän keskustelun aikaiseksi ja aloimme puhua uskosta, kun siihen tuli luonnollinen tilaisuus ja jostain syystä vieraassa pöytäseurueessa siitä alettiin kysellä. Toinen vastaava tilaisuus tapahtui Turun jokilaivan terassilla.  Sinne tuli pariskunta ja mies huusi kaikille terassin asiakkaille"Hei , mahtava sää, nyt pidetään hauskaa". Kaikki muut oli ihmeissään ja hiljaa, mutta minä huusin takaisin, että "todellakin pidetään" ! Pariskunta liittyi meidän seuraan ja sen lisäksi, että meillä oikeastikin oli hauskaa, loppukesän iltaaurinko paistoi juuri sopivasti ja keskustelimme usean tunnin lasten kasvatuksesta ja uskosta. Pöytäseurueemme vain kasvoi!

Kun Tarja Halonen voitti presidentin vaalit, kuulin muutamilta kristityiltä miten Suomen kansaa kohtaa kirous. Samankaltaisia kommentteja on myös nyt ollut ilmassa. Valitettavasti tilanne eroaa siinä, että nyt sosiallinen media ja facebook päivitykset ja mielipiteet on yhä useampien luettavissa.

Vaikka ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja vakaumuksia niin välimatka eri ihmisryhmien ja eritavalla ajattelevien välillä voi kasvaa tai lähentyä. Nyt pelkään lukiessani mielipide artikkeleita ja sosiaalisessa mediassa kiertäviä ajatuksia, että ihmiset vieraantuvat toisistaan entisestään ja samalla annamme luotaantyöntävän kuvan myös uskovista ja seurakunnista. Mietin miten Jeesus vaikutti ja toimi. Raamatussa ei mainita, että hän puhui pitkiä puheita saarnastuolista vaan hän kohtasi ihmisiä ja vietti paljon aikaa heidän kanssaan. Hän kyllä puhui ihmisille hyvin suoraankin ja myös kertoi mikä on syntiä. Vaikka hän kertoi miten ihmisten tulisi elää niin ne tilanteet tulivat vastaan spontaanisti ja luonnollisissa yhteyksissä. Jeesus rakasti ihmisiä ja osoitti heille Jumalan rakkautta. Hänen koko olemus viesti ihmisille hyväksyntää ja hänen seurassaaan oli hyvä olla. Tottakai on poliitikoita joiden aika menee työnparissa ja eduskunnassa, heidän mielipiteitään ja kannanottoja tarvitaan! Entäs loput 95% kansasta. Voisimmeko vihapuheiden ja sääntöjen lisäksi/sijaan ruveta viettämään aikaa ihmisten kanssa?

20 vuotta aiemmin olin juuri vaihtanut ryyppyporukat seurakunnan nuorteniltoihin. Muistan lopun ikäni keskustelun jota kävimme mm. seksistä ja avioliitosta. Erityisesti eräs nainen sanoi oman mielipiteensä miten minun tulisi toimia. Kun vietin aikaa näiden ihmisten kanssa heidän olemus ja kaikki miten he pukeutuivat, puhuivat ja sanoivat tekin minuun vaikutuksen. Paikassa oli rakkaudellinen ilmapiiri ! Jos tuo keskustelu olisi käyty sosiaalisessa mediassa niin en tiedä olisinko itsekään seurakuntaan enää mennyt en ainakaan olisi väleissä kyseisten ihmisten kanssa, jotka alkoivat neuvoa ja kertomaan mitä Raamattu opettaa. Nuorista tuli hyviä ystäviä ja löysin itseni uudelleen ja uudelleen suhen seurakunnasta.

Vanhemmuudellekin on annettu hyviä nyrkkisääntöjä, jos kerrot yhden negatiivisen asian niin kerro siinä lomassa 9 positiivista  asiaa lapsestasi. Nyt tulee joka tuutista ulos kieltoja toisen perään. Meidän pitäisi pyrkiä henkilökohtaiseen kommunikointiin ihmisten kanssa ja keskittyä puhumaan myös Jumalan armosta, hyvyydestä ja rakkaudesta. Usko on iloinen asia. Jotta voisimme välittää edes jonkinlaisen kuvan Jumalasta niin yhden kiellon ja säännön lisäksi pitäisi kertoa iloisia ja positiivisia asioita 9.

En usko, että maatamme kohtaa mikään pahuus tai kirous, vaikka kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista lähtee eteenpäin. Jumalalla on paljon suurempi ja mahtavampi suunnitelma jokaisen ihmisen elämässä, mutta myös koko Suomen kansalle kuin mitä osaamme edes kuvitella. Jumalan tiet ovat ihmeelliset ! Toivon, että ihmiset tuntevat kristityt meidän teoista eikä pelkästään meidän sanoista. Kristittyjen tulisi toimia sillanrakentajina eikä siltojen räjäyttäjinä!


Heidi

Heterot ja homot, tehdään hyvää jatkossakin!

En ole halunnut ottaa kantaa tasa-arvoiseen avioliittolaki asiaan useastakin syystä. 1. koko homma tulee jo korvista ulos 2. Inhoan kaikkea vastaikkain asettelua 3. Olen halunnut pysyä poissa koko sopasta, koska keskustelu on käynyt niin kuumana

Vietän paljon aikaa erilaisten ystävien kanssa joilla on useita eri elämänkatsomuksia ja vakaumuksia, tämän lisäksi olemme aktiivisia seurakunnassa. Olen useasta ei kristillisestä lähteestä kuullut asiattomia ja halveksuvia kommentteja liittyen homo -ja lesbosuhteisiin. Kun ateisti ystäväni toteaa, että "helvetti onhan se ihan selvää, että lapsi tarvitsee isän ja äidin" niin se tuntuu olevan helpommin pureskeltavissa oleva asia. Jos kristitty ystävä toteaa tämän saman, ilman lausahduksella aloitettua kirosanaa hänet tuomitaankin tiukkapipoiseksi uskovaksi. Nämä ei liity kuulopuheisiin vaan olen näissä tilanteissa itse ollut paikalla. Esimerkkinä kerron ihan muuhun liittyvästä asiasta jossa minua alettiin nimitellä ja mieheni tuli puolustamaan ja sanoi henkilölle, että hänen mielestään esitetty väite ei pidä paikkaansa. Tämä henkilö alkoi huutaa ja totesi meidän olevan hyvin tuomitsevia kristittyjä :D Mieheni ei siis maininnut sanallakaan mitään liittyen Jumalaan tai Raamattuun. Samankaltaisia kommentteja on lukenut näissä kuumina käyvissä avioliittolain muutos keskusteluissa. Tosin lisään tähän, että todella loukkaavia kommentteja olen kyllä lukenut kristittyjenkin kirjoittamina. Ateisteja, agnostikkoja on monenlaisia ja ilokseni voin kertoa, että ollaan pyöritty kristillisissä piireissä 20 vuotta enkä ole seurakunnassa ollessani tai kristittyjen ystävien illanvietoissa kertaakaan törmännyt asiattomiin kommentteihin liittyen homoihin tai, että heistä kumpuaisi viha homosuhteissa eläviä kohtaan. Seurakunnan ja kirkkojen tulee olla avoimia kaikille!

Oman kokemuksen mukaan lesbosuhteessa elävät tutut selviytyvät vanhemmuudesta ja huolenpidosta upeasti. Tosin perheessä eläville lapsille äidin lesbosuhde on ollut vaikea pala purra, mutta parempi kuin väkivaltainen heterosuhde. Eikä teini-ikäiset meidänkään perheessä aina ole onnensa kukkuloilla :D

Kun tulin uskoon 20 vuotta aiemmin ja avasin sen jälkeen ensimmäistä kertaa Raamatun. Olin täysin ihmeissäni. Lauseet ja sanat joita olin ennenkin lukenut saivat ihan uuden ulottuvuuden. Ihan kuin päähäni olisi laitettu ymmärryslasit. Moni asia muuttui välittömästi. Lopetin viinanjuomisen seinään ja pikkuhiljaa aloin kokea, että myös esiaviollinen seksi on väärin. Mitä luulet, että nykyinen mieheni silloinen poikaystävä kelasi, kun oltiin jo seurusteltu 2,5 vuotta. "Koen, että seksi kuuluu vain avioliittoon". No siinä kävi niin, että vaikka minulle asia oli päivänselvä juttu niin viikon päästä poikaystävä lähti toiseen suuntaan. Lopulta kävi hyvin, vaikka ei sitä kukaan uskonut, mutta poikaystä tuli uskoon ja koki saman asian liittyen seksiin ja avioliittoon. Se, että teimme mitä uusi Jumalan tuoma omantunnon ääni sanoi on mielestämme tuonut suuren siunauksen koko meidän 18 vuotta kestävään avioliittoon, mutta myös meidän seksi-elämään. Uskomme myös, että Raamatun mukaan avioero on väärin.

Kerron tämän siksi, että se miten uudestisyntynyt kristitty ymmärtää Raamatun on täyttä hepreaa monille muille. Lakia ei voi tyrkyttää ulkoapäin vaan se tulee sisäistää. "Sanotaan, että Jumala laittaa lain heidän sydämeensä".  Meille siis avioliitto merkitsee ihan erilaista asiaa kuin suurimmalle osalle Suomen kansaa.

Minun ystäväpiirissä on useita avioliitossa eläviä, avoliitossa eläviä ja niitä jotka elävät parisuhteessa, mutta harrastavat seksiä muiden kumppaneidenkin kanssa ja niitä jotka elävät sinkkuina ja harrastavat irtosuhteita ja niitä jotka harrastavat seksiä rahasta. En mieti sitä miten päin ja kenen kanssa he touhuavat mitäkin.  Minun tehtäväni on olla ystävä ja osoittaa Rakkautta. Ylipäätään on aika vapauttavaa, että kaikkien ei tarvitse ajatella ja uskoa samalla tavalla!

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista hyväksyttiin tänään eduskunnassa, mutta se ei tee tästä maasta silti tasa-arvoista. Toivon, että tämä taistelutahto ei jäisi tähän vaan muistettaisiin, että ympärillämme elää edelleen unohdettuja ja maahan poljettuja, ihmisiä joiden olosuhteita meidän on mahdollista muuttaa.  Nyt olemme nähneet miten kansa lähtee liikkeelle, mutta sen sijaan , että soditaan toinen toisiamme vastaan, niin olisi ihana nähdä kansannousu jossa olemme koko kansa liikkeellä tavoitteena yhteinen päämäärä. Erityisesti vanhukset on yksinäisiä kodeissaan ja useissa sairaaloissa ja vanhainkodeissa he eivät saa riittävää hoivaa ja huolenpitoa, ruokajonot ovat aivan liian pitkiä, maahanmuuttaja taustaiset kokevat jatkuvaa syrjintää! Entäs mielenterveysongelmaiset, huostaanotetut lapset, vammaiset, yksinhuoltajat, asunnottomat, päihdeongelmaiset ?

Tehdään tästä maailmasta kaikille parempi paikka asua !


Heidi

K -15 Seksikauppaan, suksikauppaan vai kuntosalille ?

Tänään autolla ajaessani "kaalimato" mainokset pyöri radiossa. Ihmetyttää tiedotusvälineiden lisääntyneet seksilelukauppojen mainokset. Mielestämme lapsille ja nuorille annetaan vääristynyt kuva seksuaalisuudesta ja rakastelusta, kun hieromasauvoja yms. seksivälineitä mainostetaan TV ssä ja radiossa. Emme tarkoita, ettei seksileluja saisi käyttää, mutta meidän kokemuksen mukaan terveet pariskunnat eivät välttämättä niitä tarvitse. Tietysti on tilanteita jolloin seksileluista voi olla apua,
mutta parhaat leikit syntyy ihan aidoilla leluilla :D . Omassa ja toisen vartalossa riittää ihan tarpeeksi ihasteltavaa ja ihmeteltävää.

Parisuhteen ongelmat heijastuvat usein seksielämään, joten myös seksuaalista nautintoa lisää panostaminen hyvään tunneyhteyteen, rehellisyyteen ja toisen huomioimiseen arjessa. Oli iloinen yllätys lukea miten paljon liikunta ja hyvä peruskunto vaikuttaa seksuaaliseen nautintoon.

Seksilelujen sijaan liikuntaa

Liikunta on hyväksi kaikille, mutta harva tietää, että se auttaa harrastamaan parempaa seksiä!

Tutkimusten mukaan kolme kertaa treeniä viikossa kehittää rakastelutekniikkaa, joustavuutta sekä kestävyyttä.

Tässä muutamia liikuntamuotoja, joiden avulla voit parantaa seksielämääsi.

-Kuntosali harjoittelu  saattaa olla juuri mitä lääkäri määräisi parempaan seksiin. Painonnosto saa kehon tuottamaan enemmän testosteronia, mikä on avaintekijä miehen seksiviettiin. Myös tutkimukset ovat vahvistaneet lyhytkestoisen rajun liikunnan lisäävän testosteronitasoja. Hyviä treenimuotoja parempaan seksielämään ovat muun muassa punnerrukset, vatsalihasliikkeet ja - rutistukset. Vahva ylävartalo lisää kestävyyttä, koska sen lihaksistoa käytetään rakastelun aikana.

- Harvardin yliopiston teettämässä tutkimuksessa, huomattiin, että Reipas kävely ja muu aerobinen harjoittelu vähentävää erektiohäiriöitä jopa 30 %. Toisen tutkimuksen mukaan aerobinen harjoittelu, mikä polttaa vähintään 200 kaloria päivässä voi merkittävästi alentaa erektiohäiriön riskiä.
Reippas kävely vaikuttaa erektiohäiriöihin parantamalla verenkiertoa. Nopea kävely ja juokseminen parantavat seksielämää samaan tapaan kuin ne estävät sydänkohtauksia. Nämä harjoitteet nimittäin pitävät verisuonet puhtaina, jolloin tuloksena voi olla vahvempi ja pidempi erektio. 

-Hiihto on erinomainen liikuntamuoto. Aerobisen hyödyn lisäksi se on hyvää lihaskuntotreeniä koko keholle.

- Vähintään 30 minuuttia kestävät uinti kolme kertaa viikossa lisää seksuaalista kestävyyttä. Se on myös oiva tapa painonpudotukseen, mikä myös parantaa seksielämää. Erään ylipainoisia miehiä tutkineen tutkimuksen mukaan vain 10 % painonpudotus auttoi jopa kolmasosaa tutkituista parantamaan seksuaalista suorituskykyään.

Liikunta auttaa miesten ja naisten seksielämää

Liikunta auttaa miehiä, naisia ja monilla eri tavoilla. Eräässä 10-vuotisessa tutkimuksessa varmistettiin liikunnanpuutteen ja erektiovaivojen yhteys: eniten liikkuvilla erektio-ongelmia oli vähiten, vähiten liikkuvilla puolestaan eniten.
Liikunnan avulla miesten seksikyvyt säilyvät pidempään, kuten eräässä tutkimuksessa osoitettiin.
Teksasin yliopistossa tutkittiin 18-34-vuotiaita naisia. Tutkimuksessa todettiin, että liikunta saa naisen kiihottumaan helpommin ja erityisesti heti liikuntasuorituksen jälkeen.

Liikunta lisää hormonien eritystä ja näin ollen lisää seksuaalista nautintoa yhdynnän aikana.

Pohjois-Carolinan liikuntalaboratorioissa tehdyissä mittauksissa huomattiin, että urheilun aikana hormonitasot, jotka säätelee seksuaalisia aisteja nousee huomattavasti. Liikunta lisää myös muiden mielihyvähormonien, esimerkiksi endorfiinien, tuotantoa tai pitoisuutta, jotka vaikuttavat positiivisesti mielialaan.

Liikunta lisää seksikkyyden tunnetta

Liikunnan harrastaminen parantaa miesten ja naisten omakuvaa. Arkansasin yliopiston tutkimuksessa osoitettiin, että liikunnan harrastamisen säännöllisyys ja hyvä fyysinen kunto lisäävät viehätysvoimaa ja energiatasoja. Liikuntaa harrastavat ovat tutkimuksen mukaan onnellisempia ja harrastavat mieluummin seksiä.

Suosittelemme siis suuntaamaan matkan seksikaupan sijaan lenkkipolulle.

Nikke ja Heidi 

 

Unelma ruoanjakelu- ja kohtaamispaikasta!

 
Päässäni pyörii monenlaisia ideoita ja unelmia. Moni ajatus saattaa tulla ja sitten mennä. Yksi asia on kohta 2 vuotta ollut mielessäni. Se on toive saada matalankynnyksen kohtaamispaikka Espooseen.

Tällä viikolla se ajatus alkoi taas uudelleen kummitella päässä, kun mietin ehkä tuskaisenakin ystäviä, jotka viettävät päivänsä ympäristössä, jossa kaikki käyttävät päihteitä.  Saan jatkuvasti palautetta, että moni heistä kaipaa ympärilleen päihteettömiä ihmisiä ja järkevää tekemistä. Eräs huumekauppias otti yhteyttä: hän haluaa pois rikolliskuvioista ja toivoi löytävänsä vapaaehtoistyötä. Yritin muutamasta paikasta kysyä työllistävää toimintaa hänelle, mutta sitä ei löytynyt.

Useilla paikkakunnilla toimii ViaDia toreja, joissa kehitetään erilaista työllistävää päivätoimintaa, esim. kirpputori- ja kahvilatoimintaa, ruoanjakelua ja sosiaalisia muuttoja. Matalankynnyksen kohtaamispaikat pystyy työllistämään rikostaustaisia, pitkäaikaistyöttömiä ja päihdekuntoutujia, kuntien sosiaalitoimen ja työvoimahallinnon kanssa. Kuopion ViaDia-työ kasvaa jatkuvasti. He tekevät työtä myös Kuopion vankilassa. Vangeille suunnitellaan vapautumispolkua vankilasta takaisin yhteiskuntaan toimipisteiden päivä- ja työtoiminnoissa.

Espoon keskuksessa Hyvä Arki ja Manna-apu tekee mahtavaa työtä jakamalla ruokaa, mutta sydämestä riipaisee erityisesti jonoissa olevat lapset äitiensä kanssa. Ylipäätään jonot on todella pitkät kenelle tahansa. Ruoan tarpeessa on myös sairaita ja liikuntarjoitteisia. Kuka perustaa Espooseen sellaisen ruokajonon johon voisi tulla erityiseen aikaan äidit lapsineen ja heidän ei tarvitsisi odottaa ruokajonossa tuulessa, sateessa tai pakkasessa?

Toivon sellaista tilaa, joka on keskeisellä paikalla lähellä juna-ja bussiasemaa ja mihin on kadulta helppo tulla. Toimintaa voisi kehittää pikkuhiljaa. Se voisi toimia ruoanjakelu paikkana kaikelle kansalle ja vanhemmille lapsineen tiettynä aikana viikossa. Paikka voisi olla aluksi auki muutaman tunnin, vaikka kahtena päivänä viikossa. Jos homma lähtee kasvamaan; siellä voisi järjestää ruoan jakelun lisäksi ruokailu - ja kahvilatoimintaa, kirpputoria, työpaja toimintaa, rukousiltoja, NA -ja AA ryhmiä ja alfa-kursseja. 

Tosiasiassa pankkitilini on lähes pakkasen puolella ja kaikki aika menee lasten -ja kodinhoitoon ja tähän mennessä toimivaan vapaaehtoistyöhön: ruokatarvikkeiden jakeluun ja iltoihin joita järjestämme eri asumispalveluyksiköissä pääkaupunkiseudulla. Olen huomannut, että sellaiset asiat menee eteenpäin joiden pitääkin mennä ja jossa Jumalakin on mukana. Järjestimme ruokatarjoilua viime vuoden nolla budjetilla. Rahat vain ilmestyivät jostain ! Siitä olen varma, että Jumala ei halua kirkon jäävään pyörittelemään peukaloita ja sysää ympärillä elävien ihmisten ongelmia kunnalle ja sosiaalitoimistolle.

Tukholman Santa Claran kirkko oli tyhjillään. Papit alkoivat kehitellä ihmisiä tavoittavaa toimintaa. Tansaniassa työskennelleen papin kokemuksien mukaan 2 tärkeintä asiaa seurakunnan kasvun kannalta

• on avoin kaikille
• kohtaa ihmisten tarpeet diakoniatyön kautta

Seurakunta ei aloittanut kehittämään raamattu -ja  rukouspiiritoimintaa vaan he lähtivät kaduille syrjäytyneiden pariin.  Työ alkoi tavoittaa mitä erilaisimpia ihmisiä alkaen narkomaaneista ja prostituoiduista aina kuninkaallisiin. Vuosien työn tuloksena väkeä alkoi tulla seurakuntaan ja tänä päivänä kirkko on täynnä ihmisiä. Se tarjoaa apua viikottain tuhansille vähäosaisille!

Unelmat voi toteutua jos on unelmia.



Heidi



 

Kimmo eli kuoleman rajamailla, mutta löysi uuden toivon !

Kimmo Mäntylästä tuntui, että kaikki hänen olemassaolonsa ainekset irvistelivät hänelle päin naamaa. Jokainen päivä tuntui ylivoimaiselta ponnistukselta. Kimmon sisin oli ahdistunut. Mielenterveys horjui. Sekakäyttäjän riippuvuuskierre piti otteessaan.– Ikääkin oli sen verran vähän, että elämä jatkuisi todennäköisesti vielä vuosikymmenet. Miten ihmeessä kukaan jaksaa tällaista elämää, Mäntylä kertoo pohtineensa.

Päihtyminen vei mennessään

Helsingin Herttoniemessä lapsuutensa viettänyt Kimmo ei tunne isäänsä. Hän, äiti ja eno asuivat yhdessä isovanhempien kanssa. Kesät menivät isovanhempien mökillä. Peruskoulu vielä sujui, mutta lukio jäi alkuunsa kesken, kun päihteiden käyttö karkasi käsistä. – Yläasteella aloitin viikonlop-
pukaljoittelun. Pilven polttaminen ja huumekokeilut tulivat kuvioihin. Ajauduin nopeasti sekakäyttäjäksi ja huumemaailman reunamille.Syvälle varsinaiseen huumemaail-
maan Kimmo ei astunut. Hän ei halunnut ryhtyä huumeiden myyjäksi ja ottaa vastuulleen toisten ihmisten huumekierrettä. Suuria rikoksiakaan hän ei uskaltanut tehdä kiinnijäämi-
sen pelossa. Kimmo koetti tehdä välillä töitä. Kerran hänellä oli jopa kaksi vuotta kestänyt työsuhde. Tavaravarkaudet, pummaaminen, kavereilta lainailu ja läheisiltä varastaminen olivat Kim-
mon keino rahoittaa päihdekäyttöään, silloin kun ei töitä ollut. Linnatuomioita Kimmo ei rötöksistään saanut, vaan hän selvisi sakoilla. Kimmo ei myöskään joutunut kovien aineiden koukkuun. Alkoholisminkin ote kirposi ajoittain ja Kimmo oli jaksoja juomatta. Mielen sairausiin luokiteltavat oireet nostivat siinä määrin päätään, että Kimmolle määrättiin rauhoittavia lääkkeitä. Niistä tuli lopulta ongelma, johon hän sai myöhemmin apua Järvenpään sosiaalisairaalan katkaisuhoidon avulla.

Varoitukset eivät hetkauttaneet

Mummosta muodostui Kimmolle elämän keskeinen kiintopiste. Kimmo asui vuosia mummon kanssa aina tämän kuolemaan saakka. – En tiedä miten olisin selvinnyt ilman mahdollisuutta saada katto pään päälle hänen toimestaan. 1990-luvun alun laman jälkeen ei Kimmo enää töitä löytänyt — joita-

kin työllistämisjaksoja lukuun ottamatta — ja työn mukanaan tuoma elämänryhti katosi. Mummo yritti puhua järkeä, mutta kun omaa motivaatiota elämänmuutokseen ei ollut, mummon puheet eivät juurikaan hetkauttaneet.

Mummon (vuonna 1997) kuoleman jälkeisinä vuosina Kimmolla oli häätö asunnosta pari kertaa tosi lähellä, kun hänen ”normaalielämänsä” ei vastannut käsitystä normaalista elämästä. Vuokrarästejäkin tahtoi kertyä, mutta onneksi sosiaaliviranomaiset pelastivat pahimmista paikoista. Äiti on Kimmolle tärkeä ihminen. Kimmo katuu kaikkea sitä murhetta ja huolta, minkä hän on äidilleen aiheuttanut. Välit on puolin ja toisin sovittu.

Uuden suunnan etsijänä

Mummo opetti Kimmolle lapsena Levolle lasken, Luojani -iltarukouksen. Se oli kouluopetuksen ja rippikoulun lisäksi Kimmon ainoa kristillinen vaikutus. Jonkin aikaa hän oli tosin mukana HNMKY:n kerhotoiminnassa. Kimmo muistelee, että hän noin vuosi mummon kuoleman jälkeen rukoili ensimmäisen kerran vakavasti Jumalan apua elämäänsä. Vuonna 2002 Kimmo sattui näkemään Metro-lehdessä aikuislukion ilmoituksen. Siltä istumalta hän päätti hakea opiskelemaan. Olihan lukio

jäänyt kesken kahden viikon jälkeen.

Koulu alkoikin melkein samantien. – Halusin jotenkin päästä ulos päihteisestä maailmastani. Minun piti päättää, haluanko elää. Lukion alettua Kimmo lopetti pian juomisen kokonaan, kun huomasi, ettei hän jaksa käydä koulua, vaikka ei joisi kuin viikonloppuisin. Lääkkeitä hän käytti edelleen.

Vuonna 2005 Kimmosta tuli ylioppilas. Samoihin aikoihin hän alkoi käydä jumalanpalveluksissa. 2006 Vedimme alfa-kurssia Helsingin puolella, jonne Kimmo ilmestyi yhteisen ystävämme pyytämänä. Kimmon elämässä seurasi jakso, jolloin hän kävi kanssamme Suur-Helsingin seurakunnassa, mutta sitten Kimmosta ei enää kuulunut mitään. Yrityksistä huolimatta emme saaneet Kimmoa edes langan päähän. Kimmo jäi elämään ajatuksiimme ja erityisesti lapset muistuttivat aikaajoin, että  Kimmon puolesta pitää rukoilla. Kuulimme yhteisen ystävän kautta Kimmosta. Uutiset oli sen verran huonoja, että luulimme ettemme Kimmoa enää näe.

Erakkona ja ylipainoisena

Sisäinen levottomuus, riippuvuus rauhoittavista lääkkeistä ja uskovien tuttujen maiseman vaihto johtivat siihen, että Kimmo retkahti vuonna 2009 takaisin päihdemaailmaan. Kannabis ja kalja maistuivat taas niin kuin ei toisenlaista elämää olisi välillä ollutkaan. Eteen tuli kirjaimellisesti pako todellisuudesta ja ympäröivästä maailmasta. Kimmosta tuli noin vuoden ajaksi asuntoonsa kätkeytyvä erakko. -En antanut lopullisesti periksi enkä halunnut poistua maailmasta oman käden kautta, vaikka sellaisetkin ajatukset kävi mielessä. Hän painoi pahimmillaan noin 50 kiloa enemmän kuin nyt. Sosiaalisten tilanteiden pelko jäyti karvaana. Kimmo kävi kaupassa vain kerran viikossa ja apteekissa silloin, kun oli pakko hakea lääkkeitä. – Kaverit toivat viinaa. Ketään en kylläkään päästänyt sisälle, koska asunto oli niin siivoton ja täynnä viinapulloja. Kimmon kädet vapisivat ja hän häpesi itseään. Onneksi eräs neurologi tajusi vapinan johtuvan kahden lääkkeen yhteisvaikutuksesta ja lääkitys ajettiin alas. Koko ajan usko Jeesukseen oli jossakin taustalla ja kaipaus Jumalan puoleen pukeutui epätoivoisiin rukouksiin: ”Jumala, anna anteeksi. Kohta kaverini tuo vodkapullon ja juon sen. Suojele mua, ettei minulle mitään pahaa tapahtuisi.”

Ulkoista pakkoa ja sisäistä halua

Paluu ihmisten ilmoille ja seurakunnan yhteyteen vei aikansa. Jumala käytti ensin keinona pakkoa eli häätö-uhkaa asioiden pysähtyneen tilanteen laukaisemiseksi. Taloyhtiö uhkasi häädöllä, koska Kimmon asunnon kunto oli jo tulipaloriski. Kimmo aloitti siivoamisen. Vähä vähältä roskat katosivat. Se, että hän sai edes jotakin aikaisiksi, kannusti siinä määrin, että hän niitti ja raivasi myös rivitaloasuntonsa takapihan. Vähitellen Kimmo uskaltautui pikkuisen postilaatikkoa pidemmälle ja taas kauemmas ja vielä pidemmälle. Sitten voitiin jo alkaa puhua kävelylenkeistä. Kimmo pohdiskeli, minkä takia hän juo ja polttaa.– Kävely ja ajattelu olivat mitä parhainta terapiaa. Jumala on hoitanut minua sillä menetelmällä tehokkaasti myöhemminkin. Kimmo kaipasi uskovien pariin, mutta ei osannut itse tehdä aloitetta. Siihen kaipaukseen Jumala vastasi erikoisella tavalla joulun alla 2012.

 

1-vuotiaan soittama virhepuhelu toi Kimmon takaisin elämäämme

Kimmon puhelinnumero oli jäänyt talteen kuuden vuoden takaa. Pieni 1-vuotias tyttäremme räpläili kännykkääni ja puhelin soi Kimmon luona. Kimmon vastattua vieressä ollut vanhempi tyttö kysyi: ”Äiti, mihin tää meni?” Tulin puhelimeen pyytämään anteeksi. Selvisi, että tunnetaan toisemme. Meidän suureksi iloksi ja yllätykseksi Kimmo saapui muutaman viikon päästä Espoon vapaaseurakunnan Alfaan. Hän kävi kevään Perkkaan Alfassa ja kesällä aloimme kutsua Kimmoa perhejuhliin ja seurakunnan illanistujaisiin. Niin suuri muutos Kimmossa tapahtui, että ihmettelemme sitä vieläkin. Syksyn alkaessa saavuimme seurakuntaan ja Jumalanpalveluksen alkaessa Kimmo ei ollut pelkästään ilmestynyt paikalle vaan soitti ylistysbändissä. Kimmon koko olemus muuttui ja silmiin ilmestyi sellaista valoa, mitä ei koskaan aiemmin oltu havaittu. Pikkuhiljaa Kimmolle tuli tutuksi ihmiset ja  seurakunnan muu toiminta, joka johti lopulta seurakunnan jäsenyyteen saakka.

Ystävyydellä ja uskolla on ihmeitä tekevä voima

Ollaan äärettömän kiitollisia Kimmosta ja hänen paluustaan takaisin. Kimmo on avannut silmäni ymmärtämään miten tärkeää on ystävyys. Se ei riitä, että kutsumme ihmisiä seurakuntaan tai ohjaamme heitä muualle. Näen, että Kimmon elämän suurin muutos on tapahtunut sillä, että Kimmo on seurakunnasta saanut aitoja ystäviä. Kun kuulen Kimmosta hän on joko menossa tai paraikaa kyläilemässä yhteisten tuttujen kotona. Ihmisellä täytyy olla kokemus siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön ja tulee osaksi isoa perhettä.

Kimmo on mukana Espoon vapaaseurakunnan Alfa-tiimissä ja hän on alusta asti ollut ViaDia Espoo ry:n työn aktiivisimpia vapaaehtoisia. Hän auttaa myös vapaaehtoispohjalla päihdekuntoutujien Samaria ry:n avopalvelukeskus Ankkurissa. – Olen saanut syntini anteeksi ja olemassaolon pelko on poissa. – Jumala näki hätäni. Olen tänään selvin päin ja elämässä vahvasti kiinni. On hienoa olla aina vain enemmän sinut itsensä kanssa. Elämänhaluni on kohdallaan ja iloitsen etenkin seurakuntayhteydestä, nyt 41-vuotias Kimmo toteaa. Rukoilin uskovia ystäviä ja sain kokonaisen seurakuntaperheen ympärilleni.

AlkuperäisenTekstin on kirjoittanut Hannu Lahtinen Suomen vapaakirkon viikkolehteen. Heidän luvalla sain julkaista mukaellun version Rakkaan ystävämme Kimmon tarinan blogissamme.

Meidän perhe ja 9 muuta Avalla erilaiset perheet -sarjassa

Iik, jännittää. Huomenna se alkaa Avalla. Meidän perhe mukana 9. jaksossa. Täytyy jaksaa vielä odottaa ja jännittää helmikuuhun asti.

9.  Kotikouluperhe

Furujen perheessä eletään arkea vailla kiireellisiä kouluaamuja. Heidin ja Niklaksen lapset ovat käyneet ala-astetta kotonaan oman keittiönpöydän ääressä. Mielipiteitä jakava kotikoulu tuo Furujen kokemuksen mukaan perheelle lisää arvokasta yhdessäoloaikaa. Vapaakirkkoon kuuluville Heidille ja Niklakselle sydäntä lähellä on myös kodittomien päihteiden käyttäjien auttaminen. Heille on tarjottu yösijoja jopa perheen kodista.

Ei olla nähty ohjelmaa itsekään jossa ollaan mukana. Kivalta ja mielenkiintoiselta kuulostaa ainakin muut sarjan perheet. Erilaiset perheet -sarja AVAlla torstaina 20.11. klo 21.00.

Tutustu muihin perheisiin:

1.  Lyhytkasvuiset

 

    

Karttusten perheessä eletään muutosten kesää. Perheen nuoret ovat kasvaneet teineiksi ja vanhemmat yrittävät pysyä muutoksessa mukana. Normaalia haastavammaksi asian tekee se, että kaikki viisihenkisen perheen jäsenet ovat lyhytkasvuisia. Perusarjessa, kuten ruokakaupassa ja vaatestoksilla, tulee usein tilanteita, joissa sentit eivät riitä. Perheen 15-vuotta täyttävä Karita etsii rippijuhliin näyttävää mekkoa ja haaveilee omasta moposta.

2.  Kaksikulttuurinen perhe

 

Suomalaisen Roosan loma Balilla johti suuriin elämänmuutoksiin. Hän ihastui surffauksenopettaja Feriin ja pariskunnalle syntyi yhteinen lapsi Felix. Feri muutti Balilta keskelle talvipakkasia. Ikävä Tyynenmeren aalloille on kuitenkin kova ja oleskelulupakaan ei ole vielä varma. Pariskunnalla on edessään isoja päätöksiä yhteisen elämän, kotimaan ja mahdollisen avioliiton suhteen. Naimisiinmeno olisi Ferin muslimiperheelle tärkeä asia.

3.  Polyamoriset

 

Marko, Johanna ja Jaana uskovat polyamoriseen elämäntapaan. Avioliitossa olevien kahden lapsen vanhempien Markon ja Johannan elämän kiinteäksi osaksi tuli muutama vuosi sitten Markon tyttöystävä Jaana sekä hänen lapsensa. Markon ja Jaanan suhteen syvennyttyä, Jaana lapsineen muutti suurimmaksi osaksi viikkoa asumaan Markon ja Johannan perheen kanssa. Jaana ja Johanna ovat keskenään vain ystäviä, mutta molemmilla naisilla on myös tyttöystävät, joita he tapailevat säännöllisesti.

4.  Helluntalaisperhe

Sekä Elisen että Villen teinivuodet koostuivat bilettämisestä ja päihteiden käyttämisestä. Käänteentekevä muutos tuhoisalle elämäntavalla oli toistensa ja uskon löytäminen. Helluntailaisuus vei pariskunnan niin täysin mukanaan, että Villestä tuli seurakunnalle omistautunut pastori ja Elise jäi kotiin hoitamaan lapsia. Nyt myös Elise haluaa oman koulutuksen ja uran. Miten molempien toiveet saadaan sopimaan yhteen arjen pyörittämisen kanssa?

5.  Hometalossa asuva perhe

Viiden lapsen yksinhuoltaja Minna oli löytänyt perheelleen unelmakodin maalta. Muutaman vuoden jälkeen talo osoittautui niin homeiseksi, että kodin lisäksi myös kaikki siellä olleet tavarat piti polttaa. Minna ja lapset joutuivat aloittamaan kaiken alusta pienessä vuokra-asunnossa. Miten yksihuoltaja onnistuu selviytymään uudesta alusta, kun tulot ovat tiukoilla ja määräaikainen työsuhde päättymässä?

6.  Yrittäjäperhe

Sini ja Tom pyörittivät rakennusalan yritystä yhdessä, kunnes Tom yllättäen sairastui vakavasti ja sekä yritys että perheen arki jäivät Sinin harteille. Sini haluaa, että perheen viiden lapsen harrastukset voivat jatkua normaalisti, mutta samalla se on tarkoittanut oman työmäärän tuplaantumista, paperitöiden lisäksi työmaalle siirtymistä ja päivien venymistä pitkiksi. Vanhimmat lapset ovat avuksi työmaalla, mutta miten arki ja perheyritys pyörivät yhden vanhemman harteilla?

7.  Vakavasti sairas teiniäiti

 

18-vuotias rokkityttö Angelina on elänyt kovien pääkipujen ja sairaskohtausten varjostamaa nuoruutta. Sairauden syy oli ratkaisematta, kun vielä alaikäinen Angelina tuli raskaaksi. Nuori äiti on saanut kamppailla normaalia enemmän selvitäkseen pienen tyttärensä kanssa arjesta sairauskohtauksien keskellä. Nyt Angelina ja vauva Evelyn ovat muuttamassa ensikodin turvallisesta ympäristöstä ensimmäistä kertaa omaan kotiinsa.

8.  Sijaisperhe

Raija ja Markku päättivät kymmenisen vuotta sitten, että eivät hanki yhteisiä biologisia lapsia. Sen sijaan heistä tuli lastensuojelun ammattilaisia, lukuisten lasten tukivanhempia ja 10-vuotiaan Hannan sijaisvanhempia. Nyt Hanna asuu jo omillaan, mutta Raija ja Markku kaipaavat yhä perhettä ympärilleen. Pariskunta on päättänyt muuttaa Porista Tampereelle sijaisvanhemmiksi SOS-lapsikylään. Edessä on kesä linja-autossa asuen ja uusia perheenjäseniä, vielä täysin tuntemattomia lapsia, odottaen.

9.  Kotikouluperhe

 

10.  Hippiperhe

Kuva tulee myöhemmin

Kaupungissa elävät joogaohjaaja Janette ja uransa alussa oleva taiteilija Luca haaveilevat omavaraisemmasta elämästä maaseudulla. Perheelle löytyy uusi koti kommuunista, mutta muuton edessä on esteitä. Kun perhe vihdoin pääsee asettumaan, päätetään pienen kasvimaan lisäksi hankkia pihamaalle kanoja. Kanalan rakentaminen kiireellä kiristää hermoja ja apua siihen etsitään yllättävältä taholta. Vastaako elämä maalla Janeten ja Lucan haaveita?

 

Abortti - helpotusta vai tuskaa ?

Raskaudenkeskeytys koskettaa enemmän tai vähemmän meitä kaikkia. Aiheesta on uutisoitu lähipäivinä ja kuukausina erityisen paljon. Syynä tähän on kansalaisaloite omantunnonvapauden puolesta. Terveydenhuollon työntekijöillä tulisi olla oikeus kieltäytyä raskaudenkeskeytyksistä. Aloite on kerännyt tähän mennessä yli 53 000 nimeä. Kansalaisaloite menee eteenpäin kovalla vauhdilla www.omantunnonvapaus.fi.

Iltalehdessä oli puhutteleva artikkeli miten kätilö joutui jättämään työnsä traumaattisen
abortin vuoksi. Aihe on sellainen mistä olisi helpompi vaieta. Toivon, että tämä kansalaisaloite menee läpi, mutta toivon mukaan se herättää myös keskustelua ja lisää ihmisten tietoa siitä mitä abortissa tapahtuu. Tietysti Iltalehden uutisoima raskaudenkeskeytys on varmasti ääritapauksia. Tosin Iltalehti kirjoitti myös kansalaisaloitteen alulle laittaneesta Gynegologista, joka kirjoittaa, että osa abortoitavista syntyy aina elävinä.

Itse kuulun siihen onnekkaaseen joukkoon, että aborttia ei ole koskaan tarvinnut harkita. Tosin en tiedä mitä olisi käynyt, jos olisin nuorena tullut raskaaksi ja lapsi olisi ollut ei toivottu. Kutsun sitä tuuriksi, etten tullut raskaaksi ennenkuin olin naimisissa ja lapsi oli tervetullut. Mun sympatiat on naisten puolella, jotka ovat joutuneet läpikäymään abortin. Kerron omasta kokemuksesta, kun olen läheltä seurannut henkilöitä, joka ovat menneisyydessä tehneet raskaudenkeskeytyksen. En halua lisätä kenenkään taakkaa ja syyllistää ketään. Kerron siksi, että toivon, että jokainen nuori, aikuinen, sinkku, eroa harkitseva tai perheellinen tietäisi, että  usein abortti tuo mukanaan hyvin suurta tuskaa ja syyllisyyttä.  Tutkimukset osoittaa, että raskaudenkeskeytys on raskas prosessi, joka jättää jokaiselle sen kokeneelle naiselle omanlaisensa arvet. 

Olen itse nähnyt niin läheltä miten suurta ahdistusta ja masennusta tehty abortti monille tuottaa.  Toivon, että jokaista aborttia harkitsevaa tuettaisiin ja kerrottaisiin mitä tuskaa tehty abortti voi aiheuttaa vuosikymmenienkin päästä. Naista tulisi tukea ja kertoa mahdollisuudesta antaa lapselle elämä esim. antamalla lapsi adoptoitavaksi. Toivon, että kansalaisaloite herättäisi keskustelua siitä minkälaisen taakan kanssa moni abortin tehnyt joutuu elämään.

En voinut muuta kuin itkeä, kun luin englanninkielisiä koskettavia tarinoita siitä miten lapset ja nuoret kertovat siitä, miten he ovat selvinneet elävinä abortista. "Minun pitäisi olla sokea, koko ruumiini palanut. Minun tulisi olla kuollut " . "Opin kävelemään 3 1/2 vuotiaana ja käytin jalkatukia". Tänä päivänä tyttö ei tarvitse apuvälineitä kävelemiseen, hänet adoptoitiin rakastavaan perheeseen. Hän lopettaa sanoihin" Kuolema ei saanut minusta otetta. Olen niin kiitollinen "!


Heidi

Ihmeitä ei tapahdu - Niitä tehdään !

Sen lisäksi, että valmistaudutaan jouluun omien lasten kanssa.  Yritän suunnitella ja organisoida sitä miten voisimme viedä jouluiloa mahdollisimman moneen paikkaan.  Voi hyvinkin olla, että kirjoitukset siis pyörii lähiviikot työhön liittyvissä asioissa.
Viime viikko ja viikonloppu meni vauhdikkaissa merkeissä. Olimme torstaina ensi kertaa järjestämässä ruokailua Olarinluoman vastaanottokodilla. Meillä oli kaikenkaikkiaan ihan kauhean raskas ja hankala alkuviikko kotona, yksi kauheimpia miesmuistiin. Torstai aamusta lähtien jännitys päällä miten meidän ilta uudessa paikassa sujuu: riittääkö laittamani ruoka, tuleeko ihmisiä paikalle, miten he suhtautuu meihin jne. Kuitenkin päällimmäisenä pelon ja väsymisen seassa mahtava tunne, että voidaan laajentaa työtä ja mennä ihan uuteen paikkaan. Torstai iltapäivällä, kun saavuttiin Olarinluomaan meillä oli hyvin aikaa järjestellä Niken ja Kimmon kanssa ruoat pöytään ja tuntui, että voisin nukahtaa sohvalle. Nannakin ilmestyi paikalle vahvistamaan tiimiä. Klo 16 porukkaa alkoi lipumaan ovesta. Kaikki väsymys ja omat murheet loppui siihen paikkaan. Paikalle tuli myös tuttuja, jotka olin viikkoa aiemmin tavannut toisessa päihdeongelmaisten asumispalveluyksikössä, jossa olin naisystävän luona kylässä.  Hänen ovesta alkoi tulla sisään ihmisiä, joita en ollut aiemmin tavannut. Mietin, että miten tulisi toimia, kun olo ei tuntunut enää ihan turvalliselta. Aloin rukoilla mielessäni ja sain rauhan ja tunteen, että minun pitää istua kämpässä ja tutustua uusiin ihmisiin. Lopulta homma tuntui ihan johdatukselta, kaikki sujui hyvin, meillä oli hyvä keskustelut ja rukoilin lähtiessä kaikkien ystävien puolesta. Viikkoa myöhemmin olikin näiden uusien ystävien kanssa iloinen jälleennäkeminen Olarinluomassa.

Ilta erosi muihin ViaDia vierailuihin siinä, että tila jossa ruokailun järjestimme oli päihteetön. Jännä juttu oli se, että vaikka suurin osa oli toisilleen vieraita niin puheen sorina täytti huoneen. Meillä riitti juteltavaa niin paljon, että 2 tuntia ei edes riittänyt. Se tässä työssä on mahtavaa, kun saa tutustua uusiin ihmisiin. Huomaan sen viikottain, että se miksi monesti joku käyttäytyy oudosti ei useinkaan johdu siitä, että ihmiset ovat omistuisia vaan se, että ympärillä olevat ihmiset kohtelevat heitä väärin. Naisvankilasta on erinomainen ja suht tuore kokemus siitä, että kun vankilaan saatiin uusi johtaja ja koko vankilan henkilökunta alkoi kohtelemaan naisia paremmin niin kovanaamaisista vangeista alkoi muuttua pehmeitä ja hyväkäytöksisiä naisia.

Vanhin tyttö lähti tänä aamuna TET -jaksoon(työharjoittelu) ja loput 3 on kotona. Meillä on aamulla tehty koulua, lapset on rakentaneet ulos majan ja 11 vuotias valmisti lounaan. Koti ei ole alkuunkaan niin siisti kuin toivoisin sen olevan. Usein kuulen kysyttävän, että miten mulla jää aikaa hoitaa kaikki. Totuus on se, että ei mulla jää. Kodin siisteys on se mikä kärsii eniten. Vaikka meillä lapset joutuu osallistumaan siivoukseen päivittäin ja kodin ylläpito on yhteinen projekti. Niin silti täällä on aina päällä pieni tai suuri sekasotku. Vaikka alakerran saa aika pienellä vaivalla siivottua niin yläkerta, pienten lasten huone ja kylppäri joutuu kärsimään ja vaatekasoja on pöydillä ja lattialla. Sanotaan, että ihmiselle tekee hyvää lähteä pois omalta mukavuusalueelta. Tämä siisteys on mun "pois mukavuusalueelta koulu". Jos haluaisin, että täällä olisi aina siistiä niin jäisi moni ViaDia vierailu väliin ja kuntosali reissut, jotka pitää mut henkisesti ja fyysisesti kasassa.

Evankeliumi on ilosanoma. Mielestäni ilosanoma ei kuulu kirkkorakennuksen sisään vaan se tulee viedä kaduille ja sinne missä sitä eniten tarvitaan. Ilosanoma on se, kun vähävaraiset perheet saa syödä kotonaan kunnon jouluaterian ja lapset saavat ainakin muutaman lahjan. Sitä, että yksinäinen saa ympärilleen ystäviä. Katso miten voisit auttaa jotain lähi-alueen perhettä facebookissa olevasta jouluapua ryhmästä.

Mikään ei ole niin mahtavaa kuin se, että jonkun ihmisen elämä saa muuttua. Saan viikottain kuulla miten jonkun päätepisteessä olevien parisuhde on saanut uuden suunnan tai miten päihderiippuvainen saa uskosta voimia elää raittiina. Ihmisten elämä saa iloa ja jonkun elämä muuttuu, kun sinä ja minä lähdemme pois omalta mukavuusalueelta. 

Joulu - ilon ja surun juhla lähestyy

Omat lapsuuden joulut oli vuoden kohokohta. Lapsena oli hieno saada lahjoja, mutta ihaninta joulussa oli tunnelma. Kotona leivottiin pipareita ja torttuja, niiden ihana tuoksu levisi koko taloon. Ilmassa oli muutakin tuoksua, jossa oli jotain kaunista ja rauhallista. Aattoiltana kannettiin sisään joulukuusi ja sitä oli ihana koristella yhdessä veljen ja vanhempieni kanssa. Illalla laitettiin kinkku uuniin. Joulukuusi oli kuitenkin ihan ykkönen. Parhaimmalta se näytti pimeässä. Kun kaikki oli jo nukkumassa kuusta katsellessa tuli todella lämmin ja onnellinen tunne. Kynttilöineen ja koristeineen se huokui hyvää oloa ja valoa! Emme vuoden aikana oikeastaan käyneet kirkossa, mutta jouluna menimme usein Espoon tuomiokirkkoon. Oli ihana kävellä mäkeä ylös kohti kaunista kirkkoa ja laulaa siellä joululauluja. Joulu sujui kotonamme aina todella hyvin. Vierailimme isovanhempien ja serkkujen luona ja söimme jouluherkkuja.

Alle 20 vuotiaana olin töissä nuorisokodissa. Alotin työt siellä marraskuun alussa ja joulua odotellessa ihmettelin poikien synkkiä puheita liittyen jouluun. Aluksi olin jopa vihainen näille nuorille siitä miten rumasti he puhuivat joulusta. Kun pojat alkoivat puhua elämästään ja lapsuuden jouluista aloin ymmärtää mistä tuo viha joulua kohtaan johtui. Jokainen nuorisokodin asukas oli lapsuudessa kokenut kotonaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Vanhemmat käyttivät päihteitä. Kotona oli riitaa ja huutoa pitkin vuotta, mutta jouluna ongelmat korostuivat.
Näin  oli myös mieheni kohdalla hän vihasi joulua, koska  heillä kotonaan oli muutama joulu mennyt kaaoksen ja riidan merkeissä.

Kun perheeseemme on syntynyt lapsia olen toivonut, että saisin välittää heille samanlaisen taianomaisen tunteen mitä itse lapsena sain kokea. Se tunne ei tullut lahjojen saannista, vaan piparin ja pullan tuoksusta, joulukuusesta, peleistä ja leikeistä, myöhään valvotuista öistä ja kodista joka oli koristeltu joulu asuun. Meille ei ole koskaan tullut palkattua joulupukkia. Useina jouluina Nikke tai isäni on leikkinyt joulupukkia. En ole koskaan pitänyt joulun kaupallisuudesta. En ole halunnut lapsiakaan siihen totuttaa. Joulu menettää mielestäni osan merkityksestään, kun puhumme tontuista ja odotamme joulupukkia joka tuo kaikki lahjat. Joulua odotetaan vain joulupukin vuoksi ja, kun pukki on käynyt tunnelma lopahtaa. Olemme jakaneet lahjat niin, että jouluaattona jokainen saa pari kivaa lahjaa, mutta kuusen alle jää paketteja avattaviksi vielä joulupäivänä ja tapaninpäivänä.
Kyllä meiläkin puhutaan lahjoista ja toivomuslistojakin on joskus tehty. Ihaninta on ollut kuitenkin huomata, että se mistä lapsillanikin tulee aito joulumieli on ihan muu kuin mitä kaupat meille tarjoaa.  "2 päivää aiemmin kysyin 14 -vuotiaalta tyttäreltä mitä hän odottaa joululta ja toivoo, että sen viettäisimme"?Tytär vastasi " Pitää olla paljon hyvää ruokaa ja toivon, että joku niistä teidän ystävistä joilla on mielenterveys tai päihdeongelma ei viettäisi joulua yksin vaan voisi tulla meille jouluna".  Hän jatkoi " vaikka olisi vain yksi ihminen maailmasta jolle tulisi hyvä joulu mieli niin se olisi kyseiselle ihmiselle maailman tärkein asia" Menin ihan sanattomaksi. Teini ei maininnnut sanallakaan yhdestäkään joululahjasta!  Emme olleet puhuneet tästä joulusta eli tämä oli tyttären ihan aito ja oma mielipide.

Viime jouluna pakkasimme kotona ystävien ja lasten kanssa n. 200 suklaarasiaa jotka ystävät, naapurit ja seurakunta lahjoitti. Veimme ne eteenpäin ihmisille, joille useille se oli ainoa lahja, jonka he saivat. Muutamina jouluina kasasimme lasten kanssa paketteja romanian lapsille.
Viime jouluaattona  järjestimme Niken ja muutaman muun ystävän kanssa joulujuhlan asumispalveluyksikössä, jonne saapui n. 50 henkilöä. Lisäksi mainitsen, että olen ylpeä seurakunnasta johon kuulumme sillä asumispalveluyksikössä järjestetyn joulun lisäksi Espoon vapaaseurakunta järjesti 2 yksinäisten joulua toisen Leppävaarassa ja toisen Matinkylässä. Muutamana jouluna kotonamme on ollut ystävä jonka Nikke oli kadulla tavannut. Vähän jännitti, että miten ihan vieras henkilö viihtyy meillä ja me heidän kanssa. Kaikki sujui loistavasti ja niistä on jäänyt hieno muisto meille kaikille!

Lahjojen antamisesta tulee paras joulumieli.Tänä vuonna toivon, että saisimme kokoon vielä suuremman määrän lahjoja ja voisimme laajentaa hyvän joulun ja sanoman viemistä lähialueen päihde, mielenterveys -ja kehitysvammaisten asumispalveluyksiköihin. Muistetaan, että meille monille joulu on ihanaa aikaa perheen kanssa, mutta useille suomalaisille se on vuodein kauhein ja surullisin aika vuodesta. Minä ja sinä voimme tuoda jouluiloa ja toivoa sinne missä sitä ei ole. Asuuko sinun lähellä yksinäinen, syrjäytynyt, yksinhuoltaperhe tai perhe jossa joku sairastaa. Sinä voit kutsua jouluaterialle asunnottoman tai muistaa lähimmäistä lahjalla ! Iloista joulun odotusta kaikille!


Heidi