Kotona, koulussa ja kotona koulussa

Opiskelua Turkissa lokakuussa 2014

Asuimme Israelissa vuosina 2000-2004. Esikoisemme 14-vuotias Saara oli 6 kuukautta, kun pakkasimme tavaramme neljään matkalaukkuun ja muutimme Jerusalemiin. Toinen tyttäremme syntyi 2,5 vuoden päästä. Vaikka muutto ja sopeutuminen uuteen maahan oli todella haastavaa niin samalla myös ihanaa aikaa. Tutustuimme naapureihin ja lapsiperheisiin puistoissa.  Saara oli n. 2 vuotias, kun törmäsimme ensimmäistä kertaa kotikoulua pitäviin amerikkalaisvanhempiin.

Minuun ja Nikkeen  teki suuren vaikutuksen kotona koulua käyvien lasten avoimuus, luonnollinen suhtauminen muihin lapsiin, mutta myös aikuisiin. Tuntui, että nämä lapset ovat enemmän sinut itsensä kanssa kuin ne joita olimme siihen asti tavanneet. Tutustuimme paremmin yhteen näistä perheistä ja vierailimme muutamia kertoja heidän kotonaan. Siellä vaikutuksen teki sisarusten läheiset suhteet. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja pitivät mm. yhdessä huolta ison oma-kotitalon siisteydestä. Siitä lähti kytemään ajatus, että halusimme omalle perheelle samaa henkeä jota aistimme amerikkalaisten ystäviemme kotona.

Muutama vuosi myöhemmin muutimme takaisin Suomeen. Saara oli reilu 4 vuotta ja Rebekka 1 v. Olin kotona kotihoidon tuella. Muuton jälkeisenä syksynä aloitin torstaisin vetämään liikuntatunteja Suur -Helsingin kristillisellä koululla. Saarasta tuli samaan aikaan innokas taitoluistelija. Tytöt viettivät torstait saman rakennuksen päiväkodissa, jossa opetin liikuntaa. Loput 4 päivää olin tyttöjen kanssa kotona. Tämä järjestely jatkui myös vuoden päästä, kun Saara aloitti eskarin. Eskarivuoden keväänä Saara osallistui eskariin 2 pv viikossa ja oli ajatus, että hän jatkaa tuttujen eskarilaisten kanssa samassa koulussa.  Tämä olisi hyvä ja helppo ratkaisu ison lähikoulun ja kotikoulun välillä. Joku kuitenkin hankasi vastaan. Aloin lukea artikkeleita liittyen kotikouluun. Mitä enemmän sain tietoa kotikoulusta sitä vakuuttuneempi olin, että haluan kokeilla jos se toimisi myös meillä. Näin tehtiin Niken kanssa yhteinen päätös, että Saara aloittaa ekaluokan kotona. Jännä juttu oli se, että tuon yhteisen päätöksen jälkeen Saarakin oli tyytyväinen ratkaisuun.

Ilmoitimmekin pian suvulle ja ystävillemme asiasta. Ratkaisumme sai aikaan monta vihaista tunnepurkausta. Kerroimme, että aloitamme ekaluokan kotona ja kokeilemme miten se sujuu ja siirrämme Saaran kouluun jos homma ei toimi. Tämäkään ei lähipiiriä rauhoittanut vaan heidän mielestä pilasimme lapsemme elämän. 

 Lasten kasvatuksen ammattilaiset ja myös kirkon piispat ovat ottaneet kantaa kasvatusasioihin:"  kunnolliseen vanhemmuuteen ei tarvita mitään ihmeellisiä asioita, riittää, että rakastaa ja on läsnä." Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien pitää valita kotikoulu jotta voi olla läsnä lapsilleen. Minulle ja meille se tarkoitti sitä. Mielestäni kukaan muu ei ole niin hyvä opettaja kuin lapsen oma vanhempi. Peruskouluja pidetään sosiaalistavana laitoksena, mutta meidän kokemuksen mukaan lapsi oppii vähintään yhtä sosiaaliseksi ilman koululaitostakin.

Kun ekaluokka alkoi Saara osasi jo lukea ja laskea. Eli tavallaan kotikoulun aloitukseen oli pehmeä lasku, kun tärkeimmät taidot ajatellen ekaluokkaa oli jo suoritettu. Panostimme alusta alkaen paljon englantiin. Minulla oli tunne, että sitä Saara tulee tarvitsemaan erityisesti. Pari ekaa viikkoa meni sisäänajaeassa ajatus, että äiti toimii opena. Sen jälkeen yhteistyömme Saaran kanssa sujui oikein mutkattomasti. Suunnittelimme yhdessä lukujärjestyksen ja Saara piti itse huolta , että päivät toteutuu niinkuin ollaan suunniteltu. Jatkoin liikunnanopettajana torstai päivät ja saimme sovittua Suur-Helsingin kristillisen koulun kanssa, että Saara saa osallistua koulun tunneille kyseisenä päivänä. Mahtava yhteistyö koulun kanssa on jatkunut kaikki vuodet.

Pian myös lähipiiri huomasi kotikoulun myönteiset vaikutukset. Itseasiassa ainoastaan ennen koulun alkua saimme negatiivista palautetta. Sen jälkeen emme ole kuulleet yhtäkään kommenttia, ettei kotikoulu olisi hyvä juttu. Kaikki jotka ovat tavanneet lapsemme ei mieti tuleeko heistä sosiaalisia tai muuten yhteiskunnassa ja kaveriporukassa pärjääviä. Lapset on elävä esimerkki siitä, että kotikoulu on hyvä juttu. Se toimii ainakin meidän perheessä.

Myöhemmin syitä kotikoulun puolesta on löytynyt vain lisää. Ratkaisu jonka teimme on vuosi vuodelta vahvistunut. Saara alkoi harrastaa taitoluistelua aktiivisesti ja kiireisimpinä vuosina harjoituksia oli lähes joka ilta mukaanlukien viikonloput. Iloitsin siitä, että saan viettää päivät lapsen kanssa, kun illat meni harjoituksissa. Liikunnasta onkin tullut tärkeä osa meidän arkea. Kotikoulu mahdollistaa sen, että lapset voi harrastaa paljon. Tuntuu, että vanhemmat ovat ottaneet tavoitteekseen sivistää lapsia niin, ettei aikaa jää normaalille läsnä olemiselle. Lapsia kuskataan koulun jälkeen harrastuksiin ja ylläpidetään kynsin ja hampain näitä sosiaalisia suhteita niin hartaasti, ettei enää ehditä / jakseta paneutua siihen lapseen ja normaaliin arkeen.

Saara jatkoi kotona opiskelua vuosi toisen perään. Emme ottaneet paineita jatkuuko se vai ei. Sanoimme itsellemme ja läheisille, että jatketaan kotikoulua niin pitkään kun se tuntuu hyvältä ja lapsi oppii. Saara aloitti 4 luokan ja samana syksynä Rebekasta tuli ekaluokkalainen. Perheeseen oli edellisenä syksynä syntynyt 3. tyttö Ester. Kotikoulu oli siis monin tavoin haasteellisempaa, kun vertasi tilannetta jolloin kotona opiskeli vain Saara. Rebekka vaati enemmän aikaa, mutta onneksi Saara oli opinnoissaan edelleen hyvin omatoiminen ja näin ollen pystyin keskittymään Rebekan kouluun. Meillä on ylipäätään opiskelujen kannalta aika rento meininki. Pikkuhiljaa ollaan luovuttu tarkoista ajoista ja tytöt ovat opiskelleet pääsosin hyvin itsenäisesti. Ilman käskyä tai ohjausta he nousevat itse aamulla ja aloittavat koulun. Kun perheessä on ollut pieni vauva ja yöunet jääneet vähille niin olen usein jatkanut nukkumista, kun Rebekka herää ensimmäisenä ja aloittaa koulun. Englantia opiskeltiin yhdessä Rebekan ja Saaran kanssa aina hänen ylä-aste ikään asti jolloin hän siirtyi kotiopetuksesta kouluun.

Tällä hetkellä Saara käy peruskoulun viimeistä luokkaa koulussa. Kotona opiskelee kuudetta luokkaa 11-vuotias Rebekka ja Ester meidän ekaluokkalainen.

 Perheessä on myös 2-vuotias tyttö Grace, joka on tällä hetkellä talon innokkain  koululainen. Hän kulkee pitkin taloa  kirja tai vihko kädessä ja tekee niihin omia tekstejään ja piirustuksiaan. Tähän perään totean, että kirjaimet ja tekstit on viivoja ja ympyröitä A4 lla pitkin poikin :) Hänelle on kuitenkin tärkeää "käydä koulua". Kaikilla lapsilla on säilynyt into opiskeluun ja se on mahtavaa. Olemme niin iloisia ja kiitollisia, että uskalsimme lähteä tälle tielle.

Etenkin alkuaikoina ei tullut mieleenkään, että joku voisi olla kiinnostunut kotikoulusta muuta kuin negatiivisessa mielessä. Kotikoululaisten määrä on vuosi vuodelta hieman kasvanut ja ilmiönä se kiinnostaa mediaa. Iltalehdessä oli ensimmäinen juttu, kun Saara kävi viidettä luokkaa, kotilääkäri lehti otti yhteyttä vuotta myöhemmin ja syksyllä 2013 kotikoulumme oli Hesarissa ja samana aamuna Heidi YLEn aamutv:n suorassa lähetyksessä. Jokaista lehti -ja TV haastattelua olemme pohtineet tarkoin ja muutamista pyynnöistä ollaan kieltäydytty. Vaikka ne on olleet tosi hyviä kokemuksia niin samalla myös rankkoja.

Viime keväänä yhteyttä otti MTV 3 ja AVA. Sanoin heti ei, kun meitä pyydettiin mukaan Tv sarjaan. Asiaa puitiin ja pohdittiin. Viikkoa myöhemmin löysimme itsemme kuvausryhmän keskeltä. AVA lla alkaa marraskuussa ohjelma: erilaiset perheet. Tervetuloa kurkistamaan minkälaista on arki kotikoulu perheessä !


Heidi