12 vuotta sitten toinen tyttäremme Rebekka syntyi pitkän ponnistusajan jälkeen kotona altaaseen. Hän oli todella rauhallinen vauva; nukkui ja söi hyvin eikä juurikaan aiheuttanut yövalvomisia.
18 kk iässä Rebekka ja koko perhe koki traagiset hetket, kun hän katosi mökillä. Välittömästi juoksin rantaan ja laiturille. Siellä Rebekkaa ei kuitenkaan näkynyt. Sillä välin Nikke oli ehtinyt tarkistaa talon yläkerran ja yläpihan. Tarkistimme vielä ylävajan ja lähdin uudestaan juoksemaan alas rantaan ja samalla huusin paniikissa, että :"nyt täytyy lähteä sukeltamaan" . Saavuttuani laiturille löysin vedestä karmeimman näyn mitä voi vaan kuvitella. Rebekka makasi tolpan juuressa kuolleen näköisenä eikä hengittänyt. Nikke kuuli äänestäni, kun huusin "täällä", että siellä odottaa pahin mahdollinen. Vaikka tilanteesta on yli 10 vuotta, muistan miten Nikke tunsi huutoni läpi ihan kuin veitsi olisi työnnetty hänen vatsaansa. Nostin Rebekan vedestä, sillä hetkellä olin niin shokissa ja pää sekaisin, että maailma pyöri silmissä. Kaaduin rantakivikkoon pienen Rebekan kanssa. Ajattelin, että jos hänessä vielä on pihahduskaan elämää jäljellä, niin sekin toivo olisi mennyt, kun löimme itsemme teräviin kiviin.
Laskin Rebekan alas nurmikolle. Veljeni saapui paikalle ja Nikke oli vähän ylempänä isosisko Saara sylissä, joka totesi, että" jos Rebekka kuolee niin meidän on synnytettävä hänelle samanlainen pikkusisko". Katsoessani kuolleen näköistä, sinistä pientä lasta maassa tuntui, etten voi koskea häneen. Sain ihmeellisesti jostain uskalluksen ja voiman toimia ja samalla, kun hätäkeskus antoi veljelleni neuvon alkaa puhaltaa keuhkoihin ilmaa sain saman tunteen. Aloin puhaltaa ilmaa keuhkoihin ja huusimme Jeesusta avuksi. Jonkin aikaa puhallettuani keuhkoista kuului pientä rohinaa, mutta Rebekka oli edelleen sininen, ei hengittänyt eikä mitään elonmerkkejä näkynyt.
Pian mökin pihalle ajoi ambulanssi ja sitten niitylle laskeutui mediheli. Ensiapu henkilökunta sai Rebekan oksentamaan ja samalla revittiin pois märät vaatteet ja painava vaippa. Mediheliin ei voitu ottaa vanhempia, joten hoidimme shokissa pakolliset asiat ja vaihdettiin kuivat vaatteet. Nikke istui luhistuneena vajan lattialla ja itki toivottomana. Hän totesi, että jos tästä Rebekka selviää niin kaikki oma murhe ja sairaus on toissijaista.
Isäni lähti viemään meitä Turkuun autolla. TYKS teholla lääkärit sanoivat, että lapsi pidetään 24 h nukutettuna, jotta elintoiminnot on vähäiset ja näin minimoi aivovauriot. Toinen lääkäri oli positiivinen ja toinen pelkäsi pahinta: aivovauriota tai kuolemaa. 10 tunnin jälkeen tapaturmasta pastorimme perheineen ajoi Espoosta Turkuun ja erityisluvalla Rauno sai tulla osastolle rukoilemaan. Hän voiteli Rebekan otsan öljyllä. Emme olleet koko päivänä syöneet ja lähdimme pizzalle.
Saapuessa osastolle meitä odotti mahtava uutinen. Rebekka oli vierailun jälkeen piristynyt niin paljon, että nukutusannosta ei voitu enää lisätä ja hän riuhtoi itsensä pois letkuista. Samanpäivän aikana koimme valtavaa tuskaa ja surua ja sitten niin suurta iloa ja helpotusta. Lääkärit ihmettelivät nopeaa parantumista ja arvioivat, että Rebekka ei ehtinyt olla vedessä kuin vajaa 2 min.
Mökille päästyämme laskimme juoksuun ja etsimiseen käytetyn ajan ja arviomme mukaan Rebekka oli hukuksissa n. 7 min. Mökillämme Turun saaristossa on sakea vesi ja Rebekan löytäminen vedestä olisi ollut todella vaikeaa. Monessa suhteessa oli siis suuri siunaus ja onni, että Rebekka nousi pintaan. Sitä ei pysty mikään fyysikanlaki selittämään.
Useat lääkärit teho-osatolla kiittelivät ripeää toimintaamme mökillä liittyen elvytykseen. Meillä oli tietysti vain paha olo Rebekan katoamisesta emmekä nähneet omassa toiminnassamme mitään kehuttavaa. Lääkärien mukaan hyvin harva pystyy vastaavassa tilanteessa elvyttämään omaa lastaan. Siihen ei pysty edes hyvin ammattitaitoinen lääkäri tai ensiapuhoitaja. Se voima, jonka avulla pystyin toimimaan olis siis ihan Jumalalta saatu yliluonnollinen voima.
Rebekka tutkittiin osastolla ja myöhemmin jälki-tarkastuksessa Jorvin sairaalassa. Hänet todettiin täysin terveeksi eikä tapaturma tulisi vaikuttamaan millään tavoin Rebekan kasvuun tai oppimiseen. Muutamat lehdet kirjoittivat tapaturman jälkeen tapturmasta mm. otsikolla "Olin kuolleena 10 minuuttia". Helsingin jäähallissa vietettiin 4 viikkoa tapaturman jälkeen hengellisiä festareita. Meitä pyydettiin eteen kertomaan Rebekan parantumisesta täydelle yleisölle. Kotiin päästyäni aloin pelätä, että mitä jos sattuu uusi tapaturma tai muu vastaava. Sen jälkeen sain vastauksen pelkooni. Rebekka joi kaakaota ja mukista valui kaakaota pöydälle. Nostin mukin pois ja olin pyyhkimässä pöytää, mutta kaakao lammikkoon muodostui sydän ja sen ympärille kaksi virheetöntä ympyrää. Ihan kuin joku olisi piirtänyt ne harpilla. Kuva oli niin ihmeellinen näky etten uskonut näkemääni ja ajattelin sen olevan heijastuma lampusta tms. Sydän keskellä oli Rebekka ja ympyrät ympärillä kuin suojamuurit Rebekan elämän yllä. Valokuvat on tallella, mutta paperiversiona, joten en voi tähän niitä laittaa.
Nykyisin Rebekka on innokas cheerleader ja harjoittelee kotona päivittäin ryhmän harjoitusten lisäksi. 2v3kk ikäisenä hän halusi aloittaa laskettelun ennenkuin osasi kunnolla puhua. Hyvin päämäärätietoisena ilman sanoja osoitti suksia ja veti isoja monoja jalkaan. Rinteessä pysyi heti pystyssä ilman tukea ja iloisena laski alas loivaa mäkeä ja vilkutteli ympärilleen.
Rebekka rakastaa uintia, valokuvausta ja viihtyy luonnossa. Hän on pienestä pitäen ollut herkkä kuulemaan Jumalan äänen. Yksi tärkeimpiä hetkiä oli, kun ystäväperheemme lapsi kuoli syöpään. Hän kertoi meille päivittäin asioita mitä tuo tyttö tekee Taivaassa. Hän osallistui siellä juoksukilpailuihin ja joi kultaisesta tiestä ilmestynyttä appelsiinimehua. Rebekka ja me ei tiedetty, että juoksukilpailut oli tytön eläessä hänen suurin ilo ja appelsiinimehu hänen lempijuoma. Syöpä ja hoidot vei kaikki hiukset mennessään, mutta Rebekka näki tytön Taivaassa, hänellä oli kauniit, pitkät vaaleat kiharat hiukset ja hän hyppi liaanista veteen. Nämä sanat antoivat perheelle suurta lohdutusta vaikeina hetkinä. Rebekka meitä vanhempiakin rohkaisee usein.
Lapset on lahja ja elämä on ihme. Taivaanisä kiitos, että saatiin pitää Rebekka täällä! Ihana Rebekka hyvää 12 -vuotis syntymäpäivää!
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti