En voinut joskus uskoa, että ystävystyisin tapon tehneen entisen elinkautisvangin kanssa. Itseasiassa hänen kanssaan olen keskustellut facebookissa eniten kuluneen vuoden aikana. En voinut kuvitellakaan, että tämä kyseinen "katujen kasvatti" olisi monin tavoin viemässä jonain päivänä työtämme eteenpäin. Laajennettiin vierailujamme Hietalahdenkadun palvelukeskukseen ihan siitä syystä, että tämä ystäväni kertoi, että siellä lounastaa ja majailee asunnottomat ja kaikista huonoimmassa asemassa olevat suomalaiset. En voinut uskoa, että ylipäätään tutustuisin vuoden aikana niin moneen päihde -ja rikostaustaiseen. Heistä on useista tullut hyviä ystäviä.
Sydäntä lämmittää apu jota saimme Suomea kiertäneeltä kassakaappi murtoja tehneeltä ystävältä, kun hän korjasi autoamme.
Saako Jumalasta puhua ja onko Raamatulla päähän lyöminen järkevää?
Mahdotonta ajatella, että luennoisin liikunnasta ja terveydestä vankilassa, puhuisin ison ihmisjoukon edessä tai juontaisin seurakunnan kokouksia tai rukoilisin torilla kovaääniseen. (Olen lapsuudesta lähtien pelännyt esiintymistä) Tuntui myös kaukaiselta ja erikoiselta ajatus mennä satapäisen baarin asiakkaille puhumaan Jumalasta ja kutsumaan seurakunnan tilaisuuteen viereiseen rakennukseen. Vielä oudompaa oli huomata, että ihmiset ottivat sanat niin hyvin vastaan, että sain koko yleisöltä raikuvat aplodit. Moni tuli sen jälkeen kiittämään, keskustelemaan ja viettämään aikaa seurakunnan grilli-tilaisuuteen.
Joulukuussa olimme järjestämässä yhtä vierailua ja joukossa oli mies joka halusi juurta jaksain keskustella teologisista kysymyksistä. Hän totesi ettei koskaan kukaan ole lyönyt häntä Raamatulla päähän. Istuin siinä vieressä ja ryhdyin tuumasta toimeen, otin Raamatun käteen ja löin vieressä istuvaa miestä sillä päähän. Ei se mies siitä loukkaantunut vaan itseasiassa suhtautui siihen ihan pilke silmäkulmassa ja tuntui olevan kaikkien mielestä hauskaa ja rentoutti ilmapiiriä, jossa ihmiset eivät tunteneet toisiaan.
Yhteyttä yli rajojen
Olen tietysti tosi iloinen siitä, että viimeiset 18 vuotta olen saanut olla uskossa. Se on parasta elämässäni. Mua on kuitenkin aina harmittanut se, etten voi jakaa uskon asioita rakkaiden ihmisten kanssa, jotka olen tuntenut lapsuus -ja nuoruusvuosilta asti. Harmittaa myös se, että ihmiset elävät aikalailla omissa poteroissaan. Kuitenkin harmitus on siirtynyt taka-alalle vuoden 2014 aikana, kun uusia yhteyksiä ja ovia on avutunut. Syksyllä löysin itseni edustamassa vapaaseurakuntaamme Matinkyläfestin kehittämis tiimistä. Mukana on ollut n 20 henkilöä eri järjestöistä ja lisäksi kulttuuritoimen ja kaupungin edustajia.Toteutimme yhdessä Matin kyläfest viikon ja seuraavaan suunnittelu on käynnissä.
En uskonut, että vapaaehtoistiimissämme olevalta ateistiksi itseään kutsuvalta löytyisi parhaat perustelut kristinuskon puolesta. Asuntola vierailun yhteydessä mies pohti kriittisen syvällisesti Jumalan olemassaoloa, Raamattua ja seurakuntaa. Hän meni hiljaiseksi, kun tiimissämme ollut ateisti avasi suunsa ja sanoi, että hänkään ei usko Jumalaan, mutta näkee toiminnassamme hyvin paljon järkeä. Olemme ottaneet ateisti ystävämme mukaan vapaaehtoistiimiin, emme tuomitse ihmisiä, seurakuntaamme on avoimet ovet ja ihmiset hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Lista jatkui ja se kyllä liikautti omaa sydäntä, mutta teki silminnähtävästi vaikutuksen myös tähän mieheen.
En voinut uskoa, että työ jota teemme yhdistää ihmisiä niin erilaisista taustoista. En itseasiassa uskonut yhtään mitään muuta, kuin sen, että menemme järjestämään yhtä grilli-iltaa yhteen espoolaiseen asumispalveluyksikköön elokuussa 2013. En voinut kuvitella, että työ voi laajentua ja 16 kuukauden päästä järjestäisimme viikon aikana vastaavia tapahtumia kolmessa paikassa Helsingissä ja kolmessa eri paikassa Espoon puolella. Lisäksi olemme vieneet lahjoja ja ilosanomaa Helvetin enkeleille, selviämisasemalle, A -klinikalle ja Sepänkylän asuntolaan Espoossa, joka on vierailukohteista ainut päihteetön asuntola.
Tietysti toivon, että saisin olla tulevana vuonna hyvä vaimo ja äiti. Mieleen tulee vaikeat hetket syksyllä ja marraskuinen kävelylenkki miehen kanssa tuulisessa säässä ja sitä edeltäneet riitaisat päivät. Vaikka ulkona oli kylmää niin sydäntä lämmitti, kun mies halusi kanssani pusikkoon pussailemaan. Ei me sinne pusikkoon lopulta päädytty, mutta sitä vaan, että riitojen ja erimielisyyksien sijaan voisi puolison kanssa miettiä asioita mikä tuo iloa ja yhdistää.
Iloitsen äitinä olemisesta ja samalla olen onnellinen vapaaehtoistyöstämme. Mukaan työhön on tullut lapsuuden -ja nuoruuden ystäviä, sukulaisia, rikos -ja päihdetaustaisia, päihdeongelmaisia, juutalaisia, ihmisiä eri seurakunnista ja taustoista. Tätä toivoisin näkeväni myös vuonna 2015, että, kristityt, ateistit, eri kirkkokunnat, syrjäytyneet, hyväosaiset, terveet ja sairaat voisi toimia yhdessä lähimmäisen hyväksi.
Sinulle toivon lisääntyvää rauhaa ja Jumalan Rakkautta, että voisit sisäistää sen, että olet ihana ja elämälläsi on merkitys. Tsemppiä ja kestävyyttä parisuhteeseen. Toivon sinulle iloa ja unelmien täyttämää vuotta 2015 !
Heidi 1.1.2015
En uskonut, että vapaaehtoistiimissämme olevalta ateistiksi itseään kutsuvalta löytyisi parhaat perustelut kristinuskon puolesta. Asuntola vierailun yhteydessä mies pohti kriittisen syvällisesti Jumalan olemassaoloa, Raamattua ja seurakuntaa. Hän meni hiljaiseksi, kun tiimissämme ollut ateisti avasi suunsa ja sanoi, että hänkään ei usko Jumalaan, mutta näkee toiminnassamme hyvin paljon järkeä. Olemme ottaneet ateisti ystävämme mukaan vapaaehtoistiimiin, emme tuomitse ihmisiä, seurakuntaamme on avoimet ovet ja ihmiset hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Lista jatkui ja se kyllä liikautti omaa sydäntä, mutta teki silminnähtävästi vaikutuksen myös tähän mieheen.
En voinut uskoa, että työ jota teemme yhdistää ihmisiä niin erilaisista taustoista. En itseasiassa uskonut yhtään mitään muuta, kuin sen, että menemme järjestämään yhtä grilli-iltaa yhteen espoolaiseen asumispalveluyksikköön elokuussa 2013. En voinut kuvitella, että työ voi laajentua ja 16 kuukauden päästä järjestäisimme viikon aikana vastaavia tapahtumia kolmessa paikassa Helsingissä ja kolmessa eri paikassa Espoon puolella. Lisäksi olemme vieneet lahjoja ja ilosanomaa Helvetin enkeleille, selviämisasemalle, A -klinikalle ja Sepänkylän asuntolaan Espoossa, joka on vierailukohteista ainut päihteetön asuntola.
Tietysti toivon, että saisin olla tulevana vuonna hyvä vaimo ja äiti. Mieleen tulee vaikeat hetket syksyllä ja marraskuinen kävelylenkki miehen kanssa tuulisessa säässä ja sitä edeltäneet riitaisat päivät. Vaikka ulkona oli kylmää niin sydäntä lämmitti, kun mies halusi kanssani pusikkoon pussailemaan. Ei me sinne pusikkoon lopulta päädytty, mutta sitä vaan, että riitojen ja erimielisyyksien sijaan voisi puolison kanssa miettiä asioita mikä tuo iloa ja yhdistää.
Iloitsen äitinä olemisesta ja samalla olen onnellinen vapaaehtoistyöstämme. Mukaan työhön on tullut lapsuuden -ja nuoruuden ystäviä, sukulaisia, rikos -ja päihdetaustaisia, päihdeongelmaisia, juutalaisia, ihmisiä eri seurakunnista ja taustoista. Tätä toivoisin näkeväni myös vuonna 2015, että, kristityt, ateistit, eri kirkkokunnat, syrjäytyneet, hyväosaiset, terveet ja sairaat voisi toimia yhdessä lähimmäisen hyväksi.
Sinulle toivon lisääntyvää rauhaa ja Jumalan Rakkautta, että voisit sisäistää sen, että olet ihana ja elämälläsi on merkitys. Tsemppiä ja kestävyyttä parisuhteeseen. Toivon sinulle iloa ja unelmien täyttämää vuotta 2015 !
Heidi 1.1.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti