lauantai 13. joulukuuta 2014

Kotikoululaisten oppimisen seuranta Espoossa !



Olemme todella tyytyväisiä kotikoululaisten oppimisen seurantaan Espoossa. Niinkuin kaikki espoossa kotikoulua käyvät lapset ja nuoret myös me saimme kirjeen kotiin, jossa oli kutsu saapua Martinlaakson koululle. Tapaamisessa käydään läpi edellisvuonna opitut asiat.

Kaikki kotioppilaat vanhempineen tapasivat toisensa ja kunkin luokka-asteen opettajan kirjastossa klo 14:00. Opettajat ja kotona koulua käyvät lapset kokoontuivat pieniin ryhmiin, jossa opettaja esitteli itsensä kotioppilaille. Hän kyseli aluksi lasten kuulumisia, mitä he harrastavat ja ovat syksyllä puuhanneet sekä mistä aineesta he erityisesti pitävät.

Aine aineelta käytiin läpi esim. mitä englannissa kukin lapsi on tehnyt. Käytännössä kotioppilaille ja kotikouluopettajille annetaan suhteellisen vapaat kädet miten koulu kotona toteutetaan. Tapaamisessa ainakaan ala-aste ikäiset eivät joudu tekemään kokeita vaan oppilas ja vanhempi tuo koululle selvityksen mitä kouluvuoden aikana on tehty.

Rebekan kansiossa oli lyhyt selvitys ainekohtaisesti ja sen lisäksi kokeita matematiikasta ja englannista. 


Englannin etenemisen kuvaus


Englanti on Rebekan vahvimpia aineita. Yksi syy tähän on ulkomaanmatkat joita olemme tehneet vuosittain. Rebekka sai äskettäin palautetta englantia puhuvalta mieheltä. ”Missä sinä olet oppinut puhumaan englantia? Sehän sujuu hyvin !
Rebekka kirjoittaa lyhyitä kirjoitelmia englanniksi.
Oppikirjoina ollaan käytetty Wow -sarjaa, samaa jota 5.luokkalaiset käyttävät kouluissa.
 

Liikunta

  

Rebekka harrastaa cheerleadingiä 3 kertaa viikossa. Joukkue on osallistunut vuoden aikana myös leireille ja kisoihin.
Rebekka on osallistunut Suur-Helsingin kristillisen koulun liikuntatunneille koko vuoden ajan. Koulussa on tulleet siis tutuksi samat lajit kuin muissakin kouluissa.
Lisäksi Rebekka harrastaa hiihtoa, uintia, pyöräilyä, luistelua. Perheen yhteinen talviharrastus on laskettelu. Rebekka oli laskettelurinteessä jo 2,5 vuotiaana!


Matematiikka, Maantieto, Fysiikka, Kemia, Biologia

Olemme edenneet luokka-asteen mukaisesti kaikissa aineissa käyttäen samoja kirjoja kuin kouluissa. Etsimme tietoa kirjoista ja käytämme apuna internettiä. Olemme myös teettäneet 5. luokan kokeita.

Maantiedossa ja Biologiassa Rebekka on tykännyt tehdä päivän aiheista pieniä yhteenvetoja vihkoon, joihin hän on piirustusten lisäksi poiminut kiinnostavia ja oleellisimpia asioita.


Esiintyminen, esitelmät ja TV-ohjelma

Opettajalla oli lämmin ja myönteinen suhtauminen kotikouluun. Hän painotti, että kotona olisi hyvä oppia kirjoittamaan esitelmiä ja myös esittämään niitä. Erilaisiin näytelmiin olisi myös hyvä päästä esiintymään esim. näytelmäkerhot. Hän kehotti myös lapsia tutustumaan elokuvan tekemiseen. Saimmekin kertoa, että olemme mukana erilaiset perheet -ohjelmassa. Seurasimme viime kesänä hyvin läheltä miten TV-ohjelma syntyy ja miten sitä tehdään.


Tapaaminen kestää yhden tunnin


Tapaaminen loppuu klo 15:00. Toivotamme opettajalle oikein hyvää jatkoa ja voimia tärkeään työhön koulussa. Lähtiessä kysyin vielä, että " Miten tulee menetellä jos lapsi haluaa siirtyä kotikoulusta tavalliseen kouluun ?"  Siitä tulee olla erikseen yhteydessä Martinlaakson koulun rehtoriin. Vaihdamme vielä kuulumisia muiden kotikoulu perheiden kanssa. Lähdemme Rebekan kanssa helpottuneina ja onnellisina kohti kotia. Seuraava tapaaminen on vasta ensi syksynä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti