maanantai 1. joulukuuta 2014

Jouluiloa kaduille ja kujille !





ViaDia ry on valtakunnallinen diakoniatyön kattojärjestö kymmenille diakoniatyötä tekeville yhdistyksille. ViaDia espoo ry on perustettu 24.11.2013 ja sen tarkoituksena on tehdä diakoniatyötä aineellisen, henkisen ja hengellisen hädän lieventämiseksi pääkaupunkiseudulla. Useiden nuorten, syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten elämään on tullut työmme kautta apua ja uutta toivoa.
Olemme kuluneen vuoden aikana jakaneet ruokaa asumispalveluyksiköihin pääkaupunkiseudulla, majoittaneet kotonamme asunnottomia, toimineet tukiperheenä, tukeneet yksinhuoltajaperheiden arkea ja järjestäneet iltoja joissa olemme tarjonneet lämpimän ruoan ja pullakahvit. Haluamme koskettaa yhä useampien suomalaisten elämää lohduttavalla ja auttavalla kädellä.  Viime jouluna 2013 keräsimme 220 joululahjaa, jotka toimitimme eteenpäin asumispalveluyksiköihin Espooseen ja Ruusulankadulle Helsinkiin, kodittomille ja Pakilan Onesimuskodille ja yksinäisten jouluun, jotka Espoon vapaaseurakunta järjesti Leppävaarassa ja Matinkylässä.  

Tänä vuonna työmme on kasvanut ja tavoitteena on viedä jouluiloa edellisten paikkojen lisäksi myös Olarinluoman vastaanottokeskukseen ja Hietaniemenkadun palvelukeskukseen. Tavoitteena saada kasaan 300 pakettia. Lahjana voi toimia melkein mikä tahansa mikä vaan säilyy: kahvipaketit, karkit, glögi, suklaat, suklaarasiat, vaatteet, kengät, korut ja hygieniatuotteet sekä kosmetiikkatuotteet. 

Lisäksi toimitamme eteenpäin käytettyjä lämpimiä vaatteita: takkeja, pipoja, hanskoja ja villapaitoja! Ensi viikolla järjestämme joululahjojen pakkaussessiot Espoossa. Haluatko olla mukana tuomassa jouluiloa ja apua sinne missä sitä tarvitaan. 

Heidi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti