Minulla on ollut muutaman kuukauden sellainen kutina, että olisi kiva mennä järjestämään iltaa Olarinluoman vastaanottokotiin. Sinne voi hakeutua espoolainen asunnoton. Yleensä heillä on päihdeongelmia, mutta ei kaikilla.
Ollaan kesäkuusta lähtien haettu Tuusulasta ruokaa, jota ollaan viety eteenpäin eri asumispalveluyksiköihin ja Pakilan Onesimustalolle. Tällä viikolla Nikke haki ruokaa maanantaina ja tänään saatiin hakea jälleen iso satsi. Kotona mietittiin, että mihin ruoka toimitetaan. Otin luurin käteen ja soitin ensimmäistä kertaa Olarin vastaanottokodille. Kysyin, että voinko tuoda heidän asukkaille ruokaa. Riemastunut ääni puhelimessa toivotti tervetulleeksi.
Oli kiva tunne ajella ihan uuteen paikkaan. Ystävällinen henkilökunta kysyi, että mistä ne ruoat tulee ja kerroin sitten ViaDia Espoo sta, meistä ja entisistä päihdeongelmaisista ja vangeista, jotka tekee työtä kanssamme. Kannoimme porukalla laatikot sisään ja tutustuin paikkoihin.
Asukkailla on arkisin ilmainen aamupala ja kysyinkin, että voisiko heille tulla joskus tarjoamaan lämmin ateria. Vastaus oli: Sehän olisi aivan mahtavaa!
Ajattelin, että heillä käy jo erilaisia hyväntekeväisyys järjestöjä tai seurakunnan porukkaa. Tien toisella puolella oli hieno seurakunta rakennus. Sieltä ei kuitenkaan tule minkäänlaista apua tai järjestettyä ohjelmaa.
Tuntui, että uusi ovi on auennut. Tuli hyvä mieli uusista kohtaamisista ja lähdin onnellisena kohti kotia.
Pysähdyin matkalla ottamaan valokuvaa. Tuota valoa ei näkynyt pimeässä, mutta kameran salaman välähtäessä valo ilmestyi. Valo loistaa joka kolkkaan täytyy vain osata katsoa oikeasta suunnasta.
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti