sunnuntai 1. helmikuuta 2015

MTV ja AVA: Furujen kotikouluperheessä isä Niklas on ottanut enemmän vastuuta koulutyön pyörittämisestä äiti Heidin keskittyessä vähempiosaisten auttamiseen.


Erilaiset perheet, Furut
MTV erilaiset perheet kuva-arkistosta

Ollaan oltu tyytyväisiä jaksoomme "erilaiset perheet" ohjelmassa. Useat henkilöt on ottaneet yhteyttä ja kiittäneet. Niin sanotusti hyväosaiset ovat kertoneet, että ohjelma herätti ajatuksia ja halun lähteä auttamaan muita. Moni vaikeassa tilanteessa elävä liikuttui ohjelmaa katsellessa kyyneliin. Eräs asunnoton otti yhteyttä ja kertoi tilanteestaan ja toivoi pääsyä edes suihkuun.

Tässä alla kopioitu teksti MTV :n erilaiset perheet -sivuilta. Tekstin kirjoittanut Mirka Moilanen.

Erilaiset perheet -ohjelmassa tutustuttiin tällä viikolla Furujen perheeseen, jossa lapset käyvät alakoulua kotona, vanhempien ohjeistuksessa. Kotikoulun pyörittämisen lisäksi perheen vanhemmat osallistuvat aktiivisesti vapaakirkon toimintaan, samalla he ovat omistautuneet vähempiosaisten auttamiseen.
Päihdeongelmaisten auttaminen onkin muodostunut sydämen asiaksi erityisesti perheen Heidi-äidille, jolle avustustyöstä on kehittynyt jo puolipäivätyö. Perheen isä Niklas onkin ottanut viime aikoina suurempaa roolia kotikoulun pyörittämisessä.

– Niklas on pärjännyt tosi hyvin, siitä olemme molemmat iloinneet. Hän on ollut tyytyväinen, että on saanut olla kotona lasten kanssa, Heidi kertoo.
Masennuksesta kärsinyt Niklas voi nyt hyvin ja on saanut lasten kanssa olemisesta uutta puhtia.
– Olemme kiitollisia siitä. Minun työni olisi paljon hankalampaa, jos Niklas ei voisi olla kotona lasten kanssa. Kun kotona on kaikki hyvin, niin jaksan tehdä avustustyötä muualla, perheen äiti iloitsee.
Furuilla on avustustyön suhteen uusia kuvioita, kun perhe on alkanut toimia epävirallisena tukiperheenä päihdeongelmaisille vanhemmille ja heidän lapsilleen.
– Monella apua tarvitsevalla on lapsia, joita he eivät kuitenkaan voi tavata. Me olemme alkaneet ottaa päihdetaustaisia ystäviä meille, ja perheet, joiden luona lapset ovat tavallisesti luottavat meihin niin paljon, että lapset voivat tulla meille tapaamaan vanhempiaan, Heidi kertoo.
– Lapset voivat meidän avullamme tavata vanhempaansa, jota eivät muuten näkisi. He voivat jäädä meille yöksi ja viettää tavallista päivää yhdessä ulkoillen ja ruokaillen. Se on tärkeää paitsi vanhemmalle, myös lapsille, joiden kannalta on surullista, etteivät he näe omia vanhempia, hän jatkaa.

"Tulevaisuus näyttää jännittävältä"

Perheen äidin tavoitteena on edelleen kasvattaa avustustyön määrää nykyisestä. Yksi Heidin mahdollisuuksista on työllistyä yhdistyksessä, jossa hän nyt tekee töitä vapaaehtoisesti. Se vaatisi kuitenkin Niklakselta entistä enemmän omistautumista kotikoululle.
– Kotikoulun pyörittäminen on ollut meidän molempien päätös, ja minä olen pyörittänyt sitä nyt 9 vuoden ajan
– Katsomme aina vuosi kerrallaan, ja jos keväällä vielä tuntuu siltä, että jatketaan, niin sitten jatketaan. Tulevaisuus näyttää jännittävältä. Ihanalta, mutta jännittävältä, hän miettii.
Vaikka tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu Heidin mahdollinen työllistyminen, ei perhe kuitenkaan aio luopua kiireettömistä aamuista ja yhteisestä ajasta.
– Iloitsen siitä, että olen saanut olla niin paljon lasten kanssa. Tässä yksi yö meidän kolmivuotias tuli meidän väliin nukkumaan. Aamulla, kun otin häntä jalasta kiinni, mietin, miten ihanaa se oli. Nautin siitä, että minulla oli aikaa pitää kolmivuotiaan pehmeästä jalasta kiinni ja suukotella häntä.

Mirka Moilanen MTV

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti