En ole talviurheillut tyttöjen kanssa koskaan niin paljon kuin tänä talvena. Aloitin talvikauden Leppävaaran tekojäällä heti kun se aukesi. Olemme käyneet luistelemassa, laskettelemassa ja hiihtämässä säännöllisesti.
Otin urakaksi opettaa
Gracea laskettelemaan. Grace täytti 3 vuotta joulukuun 30. päivä. Aloitimme laskettelukauden 27.12 Vihdissä. Kannoin Gracen aina
lastenrinnettä ylös hartioilla (hissi ei toiminut) ja päästin
hänet laskemaan. Juoksin vierellä, koska hän ei osannut kääntyä
ja hän olisi laskenut ihmisiä päin.
Pikku hiljaa Grace on
oppinut ohjailemaan ja kääntymään suksilla. Nyt
olemme viidettä päivää laskemassa Rukalla. Eilen Grace tuli
auraten punaista rinnettä alas ja osaa kääntyillä. Miten
palkitsevaa nähdä, kun pieni lapsi oppii jotain ja kun on nähnyt
paljon vaivaa. Lasketteluopetus on lähentänyt Gracen ja minun
suhdetta: hän tarrautuu minuun koko ajan myös vapaa-ajalla ja tulee jatkuvasti syliin istumaan. Grace iloitsee tietysti itse, että osaa lasketella ja pääsee muun perheen mukana isoihin rinteisiin ja hisseihin. Itsestä tuntuu hienolta, että saanut opettaa omaa lasta laskettelemaan ja sen lisäksi tietysti hienoa nähdä työn tulokset. Heidi on opettanut muut lapset laskemaan, kiva että pystyin panostamaan kuopukseen.
Gracen ollessa mukana rinteissä liikkuminen on työlästä ja hidasta, mutta koko perhe ilolla seurataan hänen kehitystä ja jokainen haluaa vuorotellen auttaa häntä tasamaalla, mennä samaan hissiin ja auttaa laskemaan rinteitä alas.
Nikke
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti