torstai 16. kesäkuuta 2016

ViaDian työn kautta päihteiden käyttö ja rikollinen toiminta vähentyy

Tuttu mies saapui Kaivolle. " Heidi sun syytä, että minulla on vieroitusoireet. Olen lopettanut metadoni-korvaushoidon kuukausi sitten. Ilman ViaDia Espoo ry:n toimintaa en olisi uskonut sen olevan mahdollista enkä olisi koskaan ajatellut raitistumista". Kuulemme jatkuvasti näitä iloisia todistuksia siitä, miten eri työmuotojen ja vierailujen kautta ihmisten elämä on lähtenyt muuttumaan: päihteiden käyttö ja rikollinen toiminta on vähentynyt tai loppunut kokonaan. Eräs 56-vuotias nainen osallistui ViaDian järjestämään ulkogrillaukseen. Sen seurauksena läpi elämänsä päihteitä käyttänyt nainen, muutti uudelle paikkakunnalle ja elää raittiina.
 ViaDia Espoo ry on v.2013 perustettu uusi yhdistys, jonka toiminta on kasvanut merkittävästi lyhyessä ajassa: ruoka-aputyö, vankilatyö, asuntolatyö Espoon ja Helsingin puolella, tukihenkilötoiminta, vertaistukiryhmät ja tukityöllistäminen. ViaDia Espoo ei vielä saa kunnan, valtion tai muun järjestön tukea. Toimintaa sisältäen vuokrat, bensat, leirit ja ruokailuista koituvat kustannukset järjestetään yksityisiltä saamien lahjoitusten voimin. Moni ajattelee, että syrjäytynyt, vankilataustainen ja asunnoton ihminen on itse valinnut tiensä. Kärsiköön itse aiheuttamansa seuraukset.
Tutustuttani tähän kohderyhmään näin ei ole. Yksi väärä valinta johtaa toiseen, kukaan ei päätä, että "minusta tulee isona narkomaani" Ystäviäni on raiskattu, hyväksikäytetty, monelta on puuttunut turvaverkko. Ihmiset kärsii traumoista, ahdistuksesta ja masennuksesta. Ympäröivän yhteiskunnan ja meidän lähimmäisten halveksunta pahentaa syrjäytymistä entisestään.
Ihmisen täytyy saada tunne siitä, että häntä rakastetaan ja hänen elämällään on merkitys! Sydämellämme on erityisesti suomalaiset asunnottomat, päihde -ja rikostaustaiset henkilöt. Vaikutukset ympäristöön on paljon suuremmat kuin mitä oletamme tai näemme. Kelatkaa miten moneen muuhun ihmiseen yhden henkilön elämänmuutos vaikuttaa. Olen tavannut näitä ihmetteleviä poliiseja, sosiaalityöntekijöitä puhumattakaan ystävistä ja sukulaisista yms. ViaDiassa kasvaa joukko ihmisiä, jotka tulevat vaikuttamaan rohkeasti yhteiskuntaan. Minulta(Heidi) loppui 31.3 TE-keskuksen palkkatuki ja siinä samassa kaikki tulot. Työttömyyskorvauksesta on tullut yksi hylkäävä päätös, vaikka olen ilmoittanut olevani valmis vastaanottamaan muuta työtä. Syynä on se, että teen vapaaehtoistyötä ViaDia:ssa. Kaikki mikä vie työtä eteenpäin ja vinkit, jolla saamme näkyvyyttä otetaan ilolla vastaan. Tulemme mielellään esittelemään tiimin kanssa meidän toimintaa. Ehkäisevä päihde -ja kriminaalityö, jota teen ViaDia Espoon tiimin​ kanssa tarvitsee vielä tässä vaiheessa yksityisten lahjoittajien, seurakuntien ja yritysten tukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti