sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tutkimukset osoittaa: vapaaehtoistyöntekijöillä parempi minäkuva, painoindexi ja pidempi elinikä. Kokemukseni mukaan parantaa myös taloudellista tilannetta !


Naistenpäivän kunniaksi mietin minkälainen asia koskettaisi ja vaikuttaisi mahdollisimman monen naisen hyvinvointiin, terveyteen ja ulkonäköön. Luin mielenkiintoisen artikkelin, jonka mukaan vapaaehtoistyö vaikuttaa tutkimusten mukaan kaikkiin edellä mainittuihin ja lisäksi lukuisiin muihin asioihin. Tässä listatut ideat on lähestulkoon kaikille mahdollisia. 

Tiesitkö  muuten, että maailman naisista joka kolma on yhä väkivallan uhri. Sukuelinten silpominen, tyttöjen pakkoavioliitot, perheväkivalta ja seksuaalinen väkivalta ovat vain muutamia yleisiä naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja. Kampanja kansainvalinen-naistenpaiva kehottaa laittamaan mahdolliset ruusurahat naisten auttamiseen maailmalla.

Vapaaehtoistyö auttaa myös itseäsi

  • Alentaa verenpainetta
Psychology and Aging -lehdessä vuonna 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyö voi alentaa riskiä korkeaan verenpaineeseen tai verenpainetautiin. Tutkimuksessa seurattiin neljän vuoden ajan 1164:ää aikuista, jotka olivat iältään 51-91-vuotiaita. Vähintään 200 tuntia vapaaehtoistyötä vuodessa tehneiden riski sairastua verenpainetautiin laski jopa 40 prosenttia. Syynä pidetään sosiaalisia suhteita, jotka pysyvät yllä vapaaehtoistyön myötä.
  • Parantaa sydämen terveyttä
Hyväsydämisyydestä on etua myös nuorille. JAMA Pediatrics -lehdessä vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa: vapaaehtoistyön tekeminen vaikuttaa nuorten ihmisten fyysiseen terveyteen.
  • kolesteroliarvot ja painoindeksi olivat alentuneet.
Sydämen terveys koheni eniten niillä nuorilla, joiden empatiakyky, pyyteettömyys ja mielenterveys olivat parantuneet eniten.
  • Vähentää masennusta ja pidentää elinikää
BMC Public Health -lehdessä vuonna 2013 julkaistussa tutkimuskatsauksessa havaittiin, että vapaaehtoistyö pidentää elinikää. 
  • anteliaisuus parantaa minäkuvaa ja tekee ihmisistä empaattisempia.
Tutkijat analysoivat katsauksessa kaikkiaan 40 vapaaehtoistyöstä tehtyä tutkimusta viimeisen 20 vuoden ajalta.
                                                                                                         Lähde: Everyday Health

Aika on myös rahaa

Jos sinulla ei ole ylimääräistä rahaa hyväntekeväisyyteen, ei tarkoita, ettetkö voisi olla antelias. Vapaaehtoistyötä voi tehdä kuka tahansa.
Auta perhettä tai yksinhuoltaja äitiä lastenhoidossa, iäkästä naapuria, siivoa roskat muiden puolesta. Viadia espoo ottaa jatkuvasti vastaan vaatteita. Käy kaappeja läpi säännöllisesti ja anna vanhoja vaatteita ja tavaroitasi eteenpäin niin paljon kuin voit. 
Pienet teot sinulta ovat suuria avunsaajalle.

Meidän kokemus on se, että vapaaehtoistyöstä tulee iloiseksi ja onnelliseksi. Meillä on ollut aina tiukkaa rahan suhteen, mutta sen jälkeen kun aloitimme vapaaehtoistyön n 18 kuukautta sitten niin vaikka meidän tulot ovat pysyneet ennallaan niin rahat on riittäneet paremmin. Ei siinä ole mitään järkeä,  mutta niin siinä on vaan käynyt :D Itseasiassa menot ovat hieman suurentuneet. Perjantaina annoin kahdelle täällä vierailleelle ruokakassit kotiin vietäviksi. Usein on käynyt niin, että autan pienellä summalla jotain hädässä olevaa ystävää, lataamalla rahaa bussikorttiin tms. niin  hetken kuluttua, joku antaa triplasti suuremman summan takaisin.

Mummoni antoi rahaa meille lapsenlapsille, vähävaraisille sukulaisille ja auttoi mm. lähipiirissä olevia alkoholiongelmaisia. Sen lisäksi hän lahjoitti rahaa lähetystyöhön. Hän usein sanoi, että : "lähetä leipäsi vetten yli niin saat ajantullen sen takaisin ". 

Näe ystävissä ja vastaantulijoissa hyviä puolia ja kerro niistä. Kiitän ja hymyilen usein, kun tapaan siivojan esim. kauppakeskuksessa. Myyjiä kaupan kassallakin voi kehua. Kukaan ei ole koskaan loukkaantunut kehuista vaan siitä tulee kaikki osapuolet iloiseksi. Ystäviä ja vaikeassa tilanteessa eläviä voi auttaa myös rukoilemalla heidän puolestaan. Tämäkin on ihan ilmaista ja sitä voi tehdä vaikka autoa ajaessa, bussissa tai samalla kun imuroit!

Vapaaehtoistyöllä pystyään auttamaan ja ilahduttamaan muita, mutta sillä on niin paljon hyötyjä jo pelkästään ihmiselle itselleen, että nyt kannattaa ihan tarkkaan harkita miten käyttää tämän loppuvuoden. Hyvää Naistenpäivää kaikille !


Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti